Räikkönen vähätteli Hamiltonin uhkaa: “En ollut kamalan huolissani”

10.9219239p
Copyright Rex Features Ltd 2012/All Over Press
Julkaistu 12.11.2017 20:10
Toimittajan kuva
Antti Rämänen

antti.ramanen@mtv.fi

Kimi Räikkönen joutui taistelemaan viimeiset viisi kierrosta Mercedeksen Lewis Hamiltonia vastaan, mutta Brasilian kisan kolmossijan pitänyt suomalainen ei myöntänyt pelänneensä paikkansa puolesta.

Aika-ajoissa seinään ajanut Hamilton lähti matkaan muiden perään ja teki väkevän nousun palkintopallitaisteluun. Hän saavutti lopussa Räikkösen Ferrarin.

Hamilton pääsi yrittämään ohitusta takasiipi auki useaan kertaan, mutta Räikkönen piti pintansa vauhtierosta huolimatta. Edellä tallikaveri Sebastian Vettel vei voiton ennen Mercedeksen Valtteri Bottasta.

– Lewis pääsi lähelle minua ja minä Sebastiania ja Valtteria, mutten ollut kamalan huolissani, koska sain aika hyvän lähdön viimeiseen mutkaan, Räikkönen tokaisi palkintopallilla.

Räikkönen piti lähdössä kolmospaikkansa eikä pystynyt juurikaan haastamaan edellä ajanutta kaksikkoa.

– Minulla oli vähän hankalat asetukset ensimmäisellä stintillä, mutta se parani loppua kohti. Toinen rengassetti oli erittäin hyvä, ja auto käyttäytyi todella hyvin. Sain jätkät kiinni, mutta täällä on mahdotonta päästä ohi, jos autot ovat näin tasavauhtisia, hän harmitteli.

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Tuoreimmat aiheesta

Brasilian GP