Räikkösen iltapäivä pilalle - jälleen teknisiä murheita

Kimi Räikkönen
Kimi Räikkönen
Julkaistu 25.02.2016 16:57(Päivitetty 25.02.2016 18:34)
Toimittajan kuva

Matti Nyrhinen, Barcelona

matti.nyrhinen@mtv.fi

@MattiNyrhinen

Kimi Räikkönen on jämähtänyt radan ulkopuolelle Barcelonan F1-testien neljäntenä päivänä.

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Räikkönen ajoi aamupäivän aikana 58 kierrosta ja oli joukon nopein. Iltapäiväsessio meni pilalle auton korjaustöiden vuoksi.

BBC:n toimittaja Dan Knutson kertoo, että Ferrarin mekaanikot vaihtoivat Räikkösen autoon jäähdytintä. Räikkönen saatiin radalle testien viimeiselle tunnille.

Eilinen päivä alkoi samanlaisella murheella, Räikkönen istui pilttuussaan yli kolme tuntia polttoaineensyöttöön liittyvän vian takia.

Tuolloin hän suhtautui tilanteeseen rauhallisesti, hän sanoi, ettei vioille vain voi mitään. McLarenilla on vielä surullisempi testipäätös, sillä Fernando Alonso ajoi kolme kierrosta, mutta jäähdytysnestevuoto on estänyt ajamisen sen jälkeen. McLaren ilmoitti, että autoa ei välttämättä saada radalle enää tänään.

F1-testipäivä kestää Suomen aikaa iltaseitsemään saakka.

Juttua päivitetty: Räikkönen pääsi takaisin radalle.

Tuoreimmat aiheesta

F1