Räikkösen toiveelle ei tukea FIA-pomolta tai tallikaverilta

GettyImages-487289124
Kimi Räikkönen Italian GP:ssä syyskuussa. 2015 Getty Images
Julkaistu 10.11.2015 10:58

MTV SPORT

Ferrarin Kimi Räikkösen kannattama ajatus kaksipäiväisestä F1-viikonlopusta ei saanut kannatusta Kansainvälisessä autoliitossa FIA:ssa.

Puheet kolmen päivän sijaan vain lauantaina ja sunnuntaina ajettavasta F1-paketista nousivat pinnalle Yhdysvaltain osakilpailun yhteydessä, kun rankkasateet vaikeuttivat kisatapahtumien läpivientiä. Räikkösen ja myös Williamsin Felipe Massan mielestä F1-viikonlopun voisikin supistaa kahteen päivään, jotta fanit saisivat molemmille päiville enemmän nähtävää.

Speedweekin mukaan FIA:n strategiaryhmä on keskustellut aiheesta usein, mutta ei ole nähnyt tarvetta muuttaa nykyistä rytmiä. 

– Asia on yksinkertainen. Emme ole löytäneet mitään sellaista ratkaisua, joka olisi parempi kuin nykyinen, FIA:n puheenjohtaja Jean Todt toteaa Speedweekille. 

– Jos löydämme ratkaisun, joka olisi askel eteenpäin, harkitsemme sitä erittäin tarkasti, Todt lisää.

Räikkösen ja Massan kannattama idea ei ole saanut suosiota myöskään kaikkien kuskien joukossa.

– Kannatan perinteitä. Mielestäni uudistus veisi jotain pois kilpa-ajamisesta, Räikkösen tallitoveri Sebastian Vettel toteaa.

– Historia on minulle tärkeä. Ei tenniksessäkään ole yhtäkkiä seitsemää Grand Slam -turnausta neljän sijaan. Meidän pitää siis olla varovaisia, Mercedeksen Nico Rosberg summaa.

Lähde: grandprix.com 

Tuoreimmat aiheesta

F1