Raju kolari Helsingissä, kolme loukkaantui: "Autot törmäsivät erittäin voimakkaasti"

2611 LK POLIISI KUVITUSKUVA POLIISIAUTO
Str / Lehtikuva
Julkaistu 26.11.2023 16:17

Satu Koistinen

satu.koistinen@mtv.fi

Helsingin Lauttasaaressa sattui Helsingin poliisin mukaan peräänajo, jonka seurauksena edellä ajava auto on törmännyt myös vastaantulevaan autoon. 

Pelti kolisi ainakin kolmen auton osalta sunnuntai-iltapäivänä Helsingin Lauttasaaressa, Sotkatien ja Isokaaren risteyksessä. 

Onnettomuudessa loukkaantui kolme henkilöä ja siitä aiheutui merkittävää liikennehaittaa alueella. 

Helsingin pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Kari Ursin kertoo MTV Uutisille, että kyseessä on harvinaisen raju kolari Helsingin liikenneolosuhteisiin nähden.

– Autot törmäsivät erittäin voimakkaasti, Ursin sanoo. 

Pelastusviranomaiset joutui irrottamaan kahdesta kolarissa osallisena olleesta autosta yhteensä kolme henkilöä. Toisesta ajoneuvosta poistettiin katto ihmisten ulossaamiseksi ja lisävammojen välttämiseksi.

Lue myös: Ylikomisario Dennis Pasterstein jakaa vinkkinsä talviautoiluun: "Kolmen A:n sääntö on se vanha tuttu"

Ursin kertoo, että osapuolet olivat kaikki aikuisia, kaksi heistä miehiä ja yksi nainen. 

– Kaikki loukkaantuneet vietiin jatkotutkimuksiin terveydenhuoltoon, Ursin kertoo loukkaantuneista. 

Poliisi tutkii tapahtunutta. 

– Onnettomuudessa on alustavien tietojen mukaan sattunut peräänajo, jonka seurauksena edellä ajava auto on törmännyt myös vastaantulevaan autoon, Helsingin Poliisi kertoo viestipalvelu X:ssä. 

Lue myös: Kolmasosa suomalaisista tuntee jonkun, joka ajaa, vaikkei kannattaisi – "Kuljettajan läheinen saattaa ensimmäisenä huomata..."

Tuoreimmat aiheesta

Liikenneonnettomuudet