Raju tulipalo Lahden jäteasemalla saatu rajattua – "Uhka oli suuri"

Lahti-jäteasema
Google Maps
Julkaistu 12.01.2018 18:25(Päivitetty 12.01.2018 19:38)

STT

Lahdessa jäteasemalla syttynyt suuri tulipalo on saatu rajattua, kerrotaan pelastuslaitokselta.

Sammutustyöt ovat edelleen käynnissä. Pelastuslaitoksen mukaan palosta ei koidu vaaraa ulkopuolisille.

Pelastuslaitos sai hälytyksen Pilleri-nimiselle jäteasemalle ennen iltakuutta. Pilleri sijaitsee Sapelikadulla Lahden itäpuolella.

Päivystävän palopäällikön mukaan palo oli saanut alkunsa jäteaseman osasta, jossa käsitellään energiajätettä.

– Syystä tai toisesta se oli alkanut energiajätekasasta ja levinnyt kuljetinta pitkin edelleen. Kuljetinhihna oli palanut poikki, mikä oli hillinnyt palon leviämistä, kertoi pelastuslaitoksen päivystävä päällikkö Jani Aaltonen.

Aaltosen mukaan palo oli seitsemän jälkeen lähestulkoon hallinnassa.

– Liekeissä on enää betonielementeillä rajattu alue, missä on energiajätekasa ja sitä sammutellaan. Suuremmilta vahingoilta vältyttiin.

Palon syttymissyy ei ole vielä tiedossa.

– Uhka oli suuri. Rakennus, jossa palo syttyi, on sata metriä pitkä, Aaltonen kertoo.

Juttu päivitetty kauttaaltaan kello 19.38.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa