Rakennusyhtiö Lehto aloittaa muutosneuvottelut – Tavoite: 150 henkilötyövuotta vastaavat säästöt

Rakennustyömaa Pasilassa Helsingissä.
Kuvituskuva.All Over Press
Julkaistu 24.03.2022 09:09

MTV UUTISET – STT

Rakennusyhtiö Lehto Group kertoo aloittavansa henkilöstönsä kanssa muutosneuvottelut, joilla tavoitellaan noin 150 henkilötyövuotta vastaavia säästöjä. Vaikutuksen kuluvalle vuodelle arvioidaan olevan noin kolme miljoonaa euroa, yhtiö kertoo tiedotteessaan.

Yhtiön mukaan tavoitteena on löytää keinoja tehostaa toimintaa ja vähentää rakennuskustannusten noususta aiheutuvaa kustannuspainetta. Neuvottelut koskevat konsernin kaikkia yksiköitä pois lukien putkiremontteja tekevä Remonttipartio ja Insinööritoimisto Mäkeläinen.

Mahdolliset toimenpiteet toteutetaan lomautuksina, työtehtävien muutoksina ja siirtoina toisiin tehtäviin vuoden 2022 aikana, tiedotteessa kerrotaan.

Neuvotteluilla tai niiden lopputuloksella ei yhtiön mukaan ole vaikutusta Lehdon tätä vuotta koskevaan taloudelliseen ohjaukseen.

Tuoreimmat aiheesta

Rakentaminen