Syyttäjä vaatii rakennusyrittäjälle ja kaupungin virkamiehelle vankeusrangaistuksia Oulaisten kaupunkiin kohdistuneesta vuosia kestäneestä huijauksesta.
Syyttäjän mukaan yrittäjä ja kaupungin kiinteistöpäällikkönä työskennellyt mies sopivat keskenään "ylilaskutusjärjestelmästä", jolla kaupungilta laskutettiin vuosina 2012–2021 yli 1,5 miljoonaa euroa ylimääräistä.
Syytteen mukaan rakennusyritys oli tapahtuma-aikaan sopimussuhteessa Oulaisten kaupungin kanssa. Kaupungin puolelta tilaajana, laskutuksen yhdyshenkilönä ja laskujen käsittelijänä työkohteissa oli kiinteistöpäällikkö.
Kaksikko sopi syyttäjän mukaan ylilaskutusjärjestelmästä vuonna 2009. Kiinteistöpäällikkö antoi syyttäjän mukaan yrittäjälle työkohteisiin liittyviä taloudellisia tietoja ja osoitti näin kohteet, joihin ylilaskutus voidaan kohdistaa.
Näitä tietoja hyväksikäyttämällä yrittäjä lisäsi yrityksen laskuihin ylisuuria henkilö- ja konetyötuntimääriä, syyttäjä sanoo.
– Osana petollista menettelyä ja teon ilmitulon häivyttämistä (kiinteistöpäällikkö) on sallinut (yrittäjän) laatia ja toimittaa yrityksen laskut Oulaisten kaupungille ilman tavanmukaisesti edellytettyjä liiteselvityksiä, syytteessä sanotaan.
Syyttäjän mukaan kiinteistöpäällikkö asiatarkasti, hyväksyi maksettavaksi ja toimitti eteenpäin hyväksyttäväksi erheelliseksi tietämiään laskuja.
Lue myös: Osuuspankin asiakkaiden tileiltä hävisi mystisesti rahaa – noin 2 000 pankkikorttinumeroa rikollisten käsiin
Yli 205 000 euroa lahjuksia
Rikokset tehtiin syyttäjän mukaan erityisen suunnitelmallisesti ja häikäilemättömästi. Kaksikko käytti rikoksissa syyttäjän mukaan hyväkseen vastuullisiin asemiinsa liittyvää erityistä luottamusta. Oulaisten kaupungille aiheutui syyttäjän mukaan yhteensä 1 517 000 euron vahinko.
Kiinteistöpäällikkö kiistää ylilaskutusta koskevan törkeän petoksen, mutta yrittäjä myöntää sen 800 000 euron osalta.
Törkeiden petosten lisäksi syyttäjä vaatii yrittäjälle ja kiinteistöpäällikölle rangaistusta törkeästä lahjuksen antamisesta ja sen ottamisesta.
Syyttäjän mukaan yrittäjä lahjoi virkamiestä vuosien varrella yhteensä yli 205 000 eurolla. Käteisenä luovutetut lahjukset olivat vuositasolla jopa yli 26 000 euroa.
– Kyseisillä käteisvarojen luovutuksilla on pyritty saamaan ja saatukin (kiinteistöpäällikkö) toimimaan virkavelvollisuuksiensa vastaisesti sekä (yrittäjää) ja tämän yritystä huomattavasti hyödyttäen ja vastaavasti Oulaisten kaupungille tuntuvaa vahinkoa tai haittaa aiheuttaen, syytteessä sanotaan.
Kiinteistöpäällikkö myöntää ottaneensa lahjuksen, mutta yrittäjä kiistää syytteen sen antamisesta.
Kiinteistöpäällikköä syytetään myös törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä. Hän kiistää syytteen, ja katsoo syyllistyneensä sen sijaan virkavelvollisuuden rikkomiseen.
Syyttäjä vaatii Oulun käräjäoikeudessa alkaneessa oikeudenkäynnissä yrittäjälle ja kiinteistöpäällikölle molemmille vähintään kolmen vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta. Rangaistusvaatimuksissa on otettu huomioon, että kaksikko on pyrkinyt edistämään rikosten selvittämistä.