Skanska Talonrakennukselle vaaditaan yhteisösakkoa lahjusjutussa

skanska
Syyttäjä on nostanut useita henkilöitä vastaan syytteet erilaisista lahjusrikoksista.
Julkaistu 06.02.2017 12:32

MTV UUTISET – STT

Syyttäjä vaatii Skanska Talonrakennukselle yhteisösakkoa, kertoo yhtiö tiedotteessaan. Sakkovaatimus ei koske Skanskan muita yhtiöitä.

Rangaistusvaatimus liittyy kokonaisuuteen, jossa HOK-Elannon entistä kiinteistöjohtajaa syytetään muun muassa lahjuksen ottamisesta elinkeinotoiminnassa. Hänen epäillään ottaneen yhteensä 800 000 euron arvosta urheilusponsorointiin liittyviä etuja itselleen ja läheisilleen.

Vaadittu yhteisösakko on Skanskan mukaan 300 000 euroa. Yhtiö pitää sakkovaatimusta perusteettomana.

Oikeudenkäynnin on määrä alkaa myöhemmin tänä vuonna. Syyttäjä on nostanut useita henkilöitä vastaan syytteet erilaisista lahjusrikoksista.

Jutun otsikkoa tarkennettu 6.2. klo 19.20.

Tuoreimmat aiheesta

Rikos