Kirjailija Märta Tikkanen on koko ajan liikkeellä. Hän on elokuusta asti reissannut tiuhaan Suomen ja Ruotsin väliä, antanut haastatteluja, kiertänyt kirjastoja ja puhunut kirjamessuilla. Syy kiireeseen on hänen syksyllä ilmestynyt uutuusromaaninsa Emma & Uno – Rakkautta, totta kai.
Haastatteluhetkellä Märta Tikkanen on jälleen tekemässä lähtövalmisteluja muutaman päivän Ruotsin-visiittiä varten. Tällä kertaa kohteena on ensin Tukholma, sitten neljän päivän mittainen, tarkkaan aikataulutettu Taalainmaan-kiertue. Mutta kiire ei kirjailijaa haittaa.
– Olen hyvin iloinen ja kiitollinen, kun kiinnostusta riittää, hän kuittaa.
Tikkasen kirjoja on perinteisesti myyty – ja ylistetty – eniten Ruotsissa ja Saksassa, mutta Emma & Uno -romaani kiinnostaa kovasti myös kotimaassa.
– Suomalaisten lukijoiden kanssa minulla ei ole koskaan ollut ongelmia; he ovat aina ottaneet minut hyvin vastaan, vaikka kotimaiset kriitikot ovatkin tulkinneet minut joskus väärin. Mutta ne ovat vanhoja aikoja. Ei niistä sen enempää, Tikkanen sanoo.
Rakkaustarinoita
Tikkasen uutuus kertoo hänen isovanhempiensa elämästä ja avioliitosta, naisen ja miehen välisestä suhteesta, Tikkasen lempiaiheesta.
Omasta rakkaustarinastaan hän kirjoitti edellisessä romaanissaan. Kaksi – kohtauksia eräästä taiteilija-avioliitosta ilmestyi syksyllä 2004, kun hänen puolisonsa, taiteilija, kirjailija ja lehtimies Henrik Tikkasen kuolemasta oli kulunut 20 vuotta.
Myös Tikkasen kohuttu runokokoelma Vuosisadan rakkaustarina (1978) syntyi hänen omista kokemuksistaan.
Suomalaisessa mediassa edellä mainittujen teosten sanotaan kertovan Tikkasten vaikeasta avioliitosta, mutta Tikkasen mielestä sanaa "vaikea" on ehkä korostettu hieman liikaa. Vaikka hän onkin kirjoittanut rankoista asioista, se ei tarkoita, että hänen avioliittonsa olisi ollut onneton.
– Oliko avioliittoni onnellinen? Hmm.. riippuu tietenkin siitä, miten onnellisuus määritellään. Mutta aina olen ollut sitä mieltä, että olen etuoikeutettu, kun olen saanut kokea niin suuren rakkauden, Tikkanen sanoo.
Feministikirjailija kotiäitinä
Tikkasten perhe yhteiskuvassa.
Omassa, lähes 30 vuotta kestäneessä avioliitossaan feminismin suunnannäyttäjäksikin tituleeratun Tikkasen rooli oli hyvin perinteinen. Märta, joka ei olisi koskaan voinut kuvitella jäävänsä kotiäidiksi, joutui lastenhoitoavun puutteessa jäämään kotiin huolehtimaan jälkikasvusta miehensä Henrikin luodessa uraansa.
– Meillä oli kolme lasta, ja neljäs tulossa, kun jätin äidinkielen lehtorin virkani ja jäin kotiin. Se oli hyvin raskasta aikaa. Alituista syöttämistä ja vaipan vaihtoa, Tikkanen muistelee.
Hän kertoo, että lukuisista yrityksistä huolimatta hänen miehensä ei ottanut ymmärtääkseen, että mieskin voisi vallan hyvin osallistua joskus lastenhoitoon.
– Yritin häntä kovasti valistaa, että minäkin tarvitsisin omaa aikaa esimerkiksi kirjoittamiseen, mutta se ei koskaan mennyt perille.
– No, jospa minä menen tästä elokuviin sillä aikaa, kun sinä laitat lapset nukkumaan, oli meillä usein kuultu lause, Tikkanen kertoo nauraen.
Niinpä perheenäidin tehtävät täyttivät Tikkasen päivät kokonaan muutaman vuoden ajan, mutta öisin hänelläkin oli aikaa kirjoittaa.
– Tietenkään en kirjoittanut joka yö aamuun asti, mutta kirjoittamisen tarve oli koko ajan minullakin suuri. Sitä paitsi silloin olin nuori, ja jaksoin.
Hyvän parisuhteen kriteerit
Nuori Märta Tikkanen työhuoneessaan.
Paljon elämää nähneeltä ja parisuhteita kirjoissaan ruotineelta Tikkaselta tekee mieli kysyä, minkälainen oikeastaan on hyvä parisuhde. Kannattaako vaikeassa suhteessa pysytellä? Mikä olisi saanut hänet eroamaan?
– Sanoisin, että vaikka olisi minkälaisia riitoja, toivoa on niin kauan kuin asioista pystyy keskustelemaan. Mutta jos toista ei kunnioiteta, on varmaan parempi erota, hän pohtii.
Tikkanen itse meni naimisiin 1963, ja jäi leskeksi 21 vuotta myöhemmin. Juuri niinä vuosina, kun Tikkanen hoiti lapsiaan kotona, avioerot alkoivat pikkuhiljaa yleistyä. Tikkasen näkemyksen mukaan monet naiset tarttuivat tähän "uuteen" mahdollisuuteen ehkä vähän turhankin hanakasti.
– Silloin 60- ja 70-luvuilla, kun uusfeminismi oli ajankohtaista, erottiin aika helposti, ja jälkeenpäin sitten ajateltiin, että tuli hätiköityä. Nykyisin harkitaan ehkä vähän tarkemmin, Tikkanen toteaa.
Vahvojen miesten vahvoja vaimoja
Mitenköhän Tikkasen isoäiti Emma olisi toiminut, jos olisi elänyt toisena aikana? Hän huolehti yksin kuudesta lapsesta, sillä hänen miehensä Uno oli koko ajan matkalla jonnekin. Unon kaikki energia meni maailmanparantamiseen, eikä siitä riittänyt omalle perheelle jaettavaksi. Kun Emma synnytti kuudennen lapsensa, pariskunta ei enää edes asunut yhdessä.
Tikkanen ei ehtinyt tutustua isoisäänsä, sillä tämä kuoli hänen ollessaan vuoden vanha, eikä hän isoäidiltäänkään tullut koskaan kysyneeksi, miksi kaikki meni niin kuin meni. Mutta tehdessään taustatyötä kirjaansa varten, hän oppi ymmärtämään isovanhempiaan paremmin.
– Isoäidilläni ja minulla on paljon yhteistä, Tikkanen huomauttaa.
Studio55/Elina Rantalainen