Ohjaus: Richard Linklater. Käsikirjoitus: Richard Linklater, Julie Delpy ja Ethan Hawke. Tuotanto: Richard Linklater, Anne Walker-McBay. Kuvaus: Lee Daniel. Leikkaus: Sandra Adair. Pääosissa: Ethan Hawke, Julie Delpy, Vernon Dobtcheff, Louise Lemoine Torres, Rodolphe Pauly, Diabolo. Kesto: 80 min.
Jatko-osilla on huono maine, koska ne yleensä perustuvat alkuperäisidean lypsämiseen ja silkkaan rahaan. Nyt kiinnostava indie-ohjaaja Richard Linklater on luonut mitä kauneimman poikkeuksen sääntöön: Rakkautta ennen auringonlaskua on itsenäinen jatko-osa vuonna 1995 ilmestyneelle pienelle suurelle elokuvalle Rakkautta ennen aamua ja jos mahdollista vieläkin upeampi. Lienee ensimmäinen kerta kun minibudjetin taide-leffa saa jatkoa, vieläpä 10 vuoden jälkeen - onneksi Linklater ja käsikirjoittamiseen osallistuneet näyttelijät Julie Delpy ja Ethan Hawke ovat ottaneet hedelmällisen riskin!
1990-luvun puolessavälissä nuori amerikkalainen kirjailijanalku Jesse (Hawke) matkusti halki Euroopan ja kohtasi junassa ihanan ranskattaren Celinen (Delpy). He viettivät yhdessä merkityksellisen iltayön kävellen Wienin katuja, syöden, juoden ja keskustellen. Lopuksi he sanoivat haikeat jäähyväiset ja lupasivat palata samaan paikkaan - se, palasiko kumpikaan, selviää nälkäiseksi jätetylle katsojalle vasta nyt. Esikoisromaaniaan markkinoiva Jesse kohtaa vanhan rakkautensa pariisilaisessa kirjakaupassa. Mitä heille on ehtinyt tapahtua kymmenen vuoden aikana? Ovatko he muuttuneet, entäpä vuosien takaiset suuret tunteet?
Taas näillä kahdella on aikaa vain hetki ennen kuin Jessen kone lähtee. Kävely jatkuu, keskustelu jatkuu. Vitsaillaan vaivautuneesti, haetaan vanhan tunteen jäämiä. Juodaan kahvia kulmakuppilassa, puhutaan vanhenemisesta, yksinäisyydestä, amerikkalaisuuden ja ranskalaisuuden eroista, sitoutumiskyvyttömyydestä, parisuhteen onttoudesta ja isänä olemisen iloista. Kamera seuraa miltei reaaliaikaisesti kaksikon liikkeitä pitkin poikin rakkauden kaupunkia, katuja ja Seine-jokea. Ulkoiset tapahtumat jäävät minimiin, mutta tunnetasolla tapahtuu kaikki.
Näyttelijäntyö on hengästyttävää. Hawke ja Delpy ovat joka hetki niin voimakkaasti läsnä ja keskustelu polveilee niin vapautuneesti, että olisi helppo uskoa heidän improvisoivan. Dialogit on kuitenkin käsikirjoitettu alusta loppuun. Heidän katseensa, joka vuoroin kohtaa ja vuoroin menee ohi, kepeä jutustelunsa joka etenee yhä rankempiin aiheisiin, pienet eleensä, hymynsä ja kosketuksensa: kaikki tuntuu todelta, aidosti koetulta. Elokuvan kolmatta pääosaa näyttelee Pariisi, jonka kauneuteen turtunut Celine havaitsee nyt pitkästä aikaa, Jessen ihmettelevin silmin. Ikivanhat rakennukset, ihmiset ja joki ovat nekin ihmeellisiä, ilta-auringossa kuin upouusia.
Rakkautta ennen auringonlaskua tavoittaa saman ajan tiivistymisen ja merkityksellistymisen tunteen, joka leimasi ensimmäistä osaa ikimuistoisella tavalla. Kerrankin eletään hetkessä, tässä ja nyt. Nähdään toinen ihminen ja hänen arvonsa kirkkaasti, kömpelyyksistä ja suojamuureista huolimatta. Nyt kenties vieläkin kirkkaammin: koska Jesse ja Celine ovat vanhempia, ehtineet kohdata elämässään pettymyksiä ja vääriä ihmisiä, tilanteeseen tarttuminen tuntuu aivan kivulloisen tärkeältä. Carpe Diem! on kuitenkin helpommin huudahdettu kuin tehty.
Kuinka monta kertaa ihminen saa mahdollisuuden muuttaa elämänsä - ja osaako hän silloin valita oikein? Mitkä asiat elämässä lopulta merkitsevät, tottumuksen lempeä turvallisuus vai kohtaloa uhmaava riskinotto? Miksi on niin vaikeaa tyytyä siihen mitä on, ja toisaalta niin helppoa vaipua apatiaan? Näitä peruskysymyksiä miettivät kaksi yhteen heitettyä onnetonta tässä suloisessa ja viisaassa elokuvassa. Niitä jää myös nenäliinansa tuhrinut katsoja miettimään pitkäksi aikaa.
Teksti: Tuuve Aro
Kuva: Sandrew Metronome