Kreikan paikalliset viranomaiset ovat keskeyttäneet WRC-tallien testiviikon maan keskiosissa korkeaksi nousseen maastopaloriskien takia. Asiasta kertoo DirtFish-sivusto.
Tallien valmistautuminen ensi viikon Akropolis-ralliin piti sisällään useita reittimuutoksia. Lopulta viranomaiset estivät tiimien pääsyn testipaikoille Loutrakin alueella maan keskiosassa.
LUE MYÖS: Voisiko Ott Tänak palata ensi kaudeksi Toyotalle? Jari-Matti Latvalan mieleen nousee yksi keskeinen kysymys
MM-sarjan kuskeista vain Toyotan Takamoto Katsuta jäi lopulta ilman testivuoroa. Japanilaiskuski ei kuitenkaan tavoittele Kreikasta pistepottia, sillä mestarikuski Sebastien Ogier palaa kisassa Toyotan vahvuuteen.
Ensi viikolla kisattavaan Kreikan MM-ralliin on luvassa yli 30 asteen helteitä. Myös ukkosmyrskyjen mahdollisuus on olemassa. Viranomaiset ovat tilanteen kanssa varpaillaan, sillä koko kesän maata riivanneet maastopalot riehuvat yhä Kreikan pohjoisosissa.
DirtFishin mukaan rallitiimit osallistuvat ennen osakilpailun alkua Kreikan pääministeri Kyriakos Mitsotakisin järjestämään tilaisuuteen, jossa kiitetään julkisesti Lamian ympäristössä roihunneiden maastopalojen sammutustöihin osallistuneita pelastusviranomaisia.
Kreikan loppukesän maastopaloissa on tähän asti kuollut 20 henkilöä.
1:07