Ranska on ehdottanut YK:n turvallisuusneuvostolle Israelin ja Gazan sotatoimiin liittyvää päätöslauselmaa. Presidentti Emmanuel Macronin kanslia kertoi tulitaukoa peräänkuuluttavasta lauselmasta myöhääna tiistaina paikallista aikaa.
Lausunnossa kerrotaan, että Macron oli päässyt yhteisymmärrykseen Egyptin presidentin Abdel Fattah al-Sisin ja Jordanian kuningas Abdullahin kanssa.
– Kolme maata on samaa mieltä kolmesta yksinkertaisesta elementistä: ampumisen on loputtava, on aika tulitauolle ja YK:n turvallisuusneuvoston täytyy tarttua aiheeseen, kansliasta sanottiin.
Ranska on vaatinut välitöntä tulitaukoa jo useiden päivien ajan. Se on tukenut Egyptiä sovittelemaan tahojen välillä.
Kiinan YK-lähettiläs Zhang Jun kertoi, että ehdotusta oli käsitelty suljettujen ovien takana ja että Kiina on tukemassa kaikkia pyrkimyksiä kriisin päättämiseen.
Turvallisuusneuvosto ei ole kyennyt tekemään yhteistä julkilausumaa tilanteesta, sillä Israelia tukeva Yhdysvallat on jo kolmesti estänyt sen veto-oikeudellaan.
Sotatoimet Israelissa ja Gazassa ovat jatkuneet jo yli viikon. Monet maat ovat vaatineet loppua väkivallalle.
Kuolleiden määrä kasvaa Gazassa ja Israelissa
Israelissa ja Gazassa sotatoimien uhrimäärä on kasvussa. Israelin ilmaiskuissa on nyt kuollut 217 palestiinalaista, joista yli 60 oli lapsia.
Gazan terveysministeriön mukaan 1400 ihmistä on haavoittunut tai loukkaantunut yli viikon kestäneissä sotatoimissa.
Israelissa 12 ihmistä on kuollut palestiinalaisryhmien raketti-iskuissa.
YK:n mukaan kodeistaan paenneiden määrä on kasvanut iskujen aikana. Kahden miljoonan asukkaan Gazassa kotinsa on joutunut jättämään 72 000 palestiinalaista.
Miehitetyllä Länsirannalla on palestiinalaisten terveysministeriön mukaan surmattu yhteensä 24 palestiinalaista sitten viime viikon maanantain.
Tiistaina Länsirannalla ja Itä-Jerusalemissa osoitettiin mieltä ja järjestettiin yleislakko tukena Gazalle.
Lue myös: Keskustelua Israelin politiikasta leimaa antisemitismin pelko – Israelia pitää voida arvostella kuin muitakin valtioita, sanovat tutkijat
Juttua päivitetty kauttaaltaan 19.5.2021 kello 5.52.