Ranskalaiset ja ruoka

Kuva/Colourbox.com
Kuva/Colourbox.comCopyright:MTV Oyj/Colourbox, 2010
Julkaistu 20.07.2010 15:00(Päivitetty 11.08.2010 13:14)

Hyvä, huolella valmistettu ruoka on olennainen osa ranskalaista yhteiskuntaa. Ranskalaista ruokaa lienevät kaikki joskus maistaneet, mutta tiesitkö nämä asiat maan ruokakulttuurista?

- Ranskassa lounastarjoilu alkaa puoli yhdeltä iltapäivällä, päivällinen puolestaan kahdeksalta.

- Ateriat käsittävät normaalisti ainakin kolme ruokalajia. Juustotarjotin asetetaan pöytään salaatin ja jälkiruoan välissä.

- Ruokakulttuuri pätee myös maan kouluissa: kouluruoka koostuu alkuruoasta, pääruoasta, salaatista, juustosta ja jälkiruoasta, kaikki omilla lautasillaan.

- Ranskalaiset ovat maailman innokkaimpia kivennäisvesien juojia. Kuplivaa vettä kuluu 73 litraa vuodessa per ranskalainen.

- Asuipa missä tahansa Pariisissa, lähistöllä on yleensä aina tori. Lisäksi jokaisesssa kaupunginosassa on toripäivä ainakin kaksi kertaa viikossa. Paikalliset tekevät ruokaostoksensa myös useissa eri erikoisliikkeissä.

- Vuoden 2008 Ranskan Michelin-oppaaseen pääsi 26 kolmen tähden ravintolaa. Tähtiä myönnettiin yhteensä 529 ravintolalle.

- Ruokaan liittyviä sanontoja:

"Miten kukaan voi hallita maata, jossa on 365 erilaista juustoa?" (de Gaulle)

"Ateria ilman juustoa on kuin yksisilmäinen kaunotar." (Brillat-Savarin)

"Ateria ilman viiniä on kuin päivä ilman aurinkoa". (François Rabelais)

"Samppanja on ainoa juoma, jota nainen voi juoda rumentumatta". (Madame de Pompadour)

Lähde: www.kolumbus.fi/~w427062/ranska

Kuva: Colourbox.com

Studio55/Jenni Kokkonen

Tuoreimmat aiheesta

Studio55