Ranskan mediahyökkääjälle pitkä tuomio – uhkaili toimituksessa haulikolla ja kolmen päivän päästä haavoitti kuvaajaa

41910370
Abdelhakim Dekhar kuvattuna vuonna 1994 (vasemmalla) ja vuonna 2013.AFP / Lehtikuva
Julkaistu 25.11.2017 13:59

MTV UUTISET – STT

Ranskalainen oikeusistuin on tuominnut lehtikuvaajaa marraskuussa 2013 vakavasti haavoittaneen miehen 25 vuodeksi vankeuteen.

Abdelhakim Dekhar, 52, hyökkäsi ensin televisioaseman toimitukseen Pariisissa, missä hän uhkaili yhtä sen toimittajista haulikolla. Kolmen päivän karkumatkan jälkeen hän tunkeutui vasemmistolaisen Liberation-lehden toimitukseen, missä hän haavoitti vakavasti yhtä kuvaajaa.

Mies ammuskeli myös pariisilaisen pankin edessä. Hänet saatiin lopulta kiinni pariisilaislähiöstä.

Dekharilla ei ole mahdollisuutta anoa pääsyä ehdonalaiseen ennen kuin hän on kärsinyt kaksi kolmasosaa tuomiostaan. Mies on tuomittu aiemmin osuudesta henkirikoksiin.

Dekharin hyökkäys edelsi pari vuotta myöhemmin tapahtunutta terrori-iskua satiirilehti Charlie Hebdon toimitukseen. Siinä sai surmansa 12 ihmistä.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat