Suomalainen rap-duo MPR teki ironiansävytteisen musiikkivideon täynnä leikkirahaa ja paljaita peppuja.
Porista kotoisin oleva MPR koostuu kahdesta jäsenestä; toinen on Naapurin Mikko, toinen Einö Grön. Tavanomaisesta poiketen artistiduo aikoo julkaista jokaisesta Tämä olen minä -levynsä kappaleesta musiikkivideon, joista lopulta muodostuu yhtenäinen, levyn mittainen lyhytelokuva. Nyt duo on julkaissut musiikkivideon kappaleelle Täydellinen.
Naapurin Mikko ja Einö Grön yhdistivät voimansa vuoden 2017 alussa. Yhtye kertoo vaalivansa rauhaa, rakkautta ja pehmeitä arvoja.
– MPR haluaa luoda musiikillaan mahdollisuuden tutkia itseään ja tunteitaan positiivisen ajattelun kautta ja antaa avaimet itsensä hyväksymiseen sellaisenaan kuin on. Esikoislevy pitää sisällään pohdiskeluja niin vaikeiden tunteiden käsittelystä kuin siitä, miten asioiden hyväksyminen ja niistä irrottautuminen tuo elämään paljon iloa ja valoa, yhtyeen jäsenet kommentoivat tiedotteessa.
LUE LISÄÄ: Vladimir Putin haluaa valtion hallitsevan rap-musiikkia Venäjällä
– Levyn tarkoitus on osoittaa, miten vaikeatkin tunteet ja elämän käänteet ovat tärkeitä ja opettavaisia eikä niitä kannata pelätä, tiedotteessa maalaillaan.
Pyllyjen ja leikkirahan täytteinen musiikkivideo on melkoinen kontrasti itse kappaleen sanoituksille. Täydellinen pyrkii kohottamaan kuuntelinjan itsetuntuoa ja kehoittaa unohtamaan kauneusihanteiden tavoittelun.
– Maailmassa ei ole koskaan liikaa rakkautta ja positiivisia arvoja. Yhdessä on mahdollisuus tehdä hyvää, joten käytetään se tilaisuus, yhtyeen jäsenet toteavat.