Rapala irtisanoo 50 uistintehtaalta ja pääkonttorista

Rapala
Lehtikuva
Julkaistu 06.04.2017 12:39

MTV UUTISET

Kalastustarvikkeita valmistava Rapala irtisanoo yhteensä 50 henkilöä Vääksyssä sijaitsevalta uistintehtaaltaan sekä pääkonttoristaan Helsingissä.

Irtisanomisista viisi toteutetaan eläkejärjestelyin. Alun perin yhtiö arvioi vähennystarpeeksi 45–53 työntekijää.

Irtisanomiset johtuvat Rapalan mukaan siitä, että osa Vääksyn tuotannosta siirretään Pärnun tehtaalle Viroon ja Sortavalan tehtaalle Venäjälle.

Yt-neuvottelut konserniin kuuluvassa Marttiinin puukkotehtaassa Rovaniemellä jatkuvat edelleen. Päällekkäisten toimintojen karsiminen Rovaniemen ja Pärnun tehtailta aiheuttaa korkeintaan 10 työntekijän vähennystarpeen.

Rapala tavoittelee irtisanomisilla 1,5 miljoonan euron vuosittaisia säästöjä.

Tuoreimmat aiheesta

Talous