Räppäri Brädille isyys on käänteentekevä asia: "Nyt tiedän, mitä varten olen täällä"
Rap-artisti Brädi on isä kolmelle pojalle: kahdelle pienelle miehelle ja 11-vuotiaalle bonuspojalle.
Brädi, eli Kari Härkönen, 45, on pitkän linjan rap-artisti, joten hänellä on kokemusta ja näkemystä suomiräpin noususta suureen suosioon.
– Omaa häntää nostamatta annan aikalaisilleni tästä ruusut. Todella hyvin tehty pohjatyö pitkään, hartaasti ja pieteetillä. Hirveällä liekillä piti runtata ovet auki, ja nyt ne on auki ja junnut pääsevät sisään. Hyvin valettu pohja, oikeassa hetkessä ja oikeanlaisia tyyppejä valtamedioiden kanaviin ja ihmisten kotisohville, Brädi pohti Huomenta Suomessa 21. huhtikuuta.
– Jare ja Kimmo, eli Cheek ja Elastinen, ja myöhemmin JVG ja muut, saivat kansan rivit sellaiseen ajatukseen, että räppärit ovat mageita tyyppejä. Vain elämää teki osansa, ja näin se saatiin koko kansan jutuksi. On käänteentekevä seikka, että Suomeen syntyy lapsia, joille kotimainen rap on jo olemassa. Meille ei ollut, hän jatkoi.
Musiikkiuransa lisäksi Brädi on isä kahdelle pienelle pojalle ja 11-vuotiaalle bonuspojalle, joka on hänen kihlattunsa Natalien aiemmasta suhteesta.
– Isyys on aivan käänteentekevä juttu. Ne kundit ovat minun syyni ja piste. Syy kaikkeen. Nyt tiedän, mitä varten olen täällä. On ollut mahdollisuus olla koti-isänä tässä nyt pari viimeistä vuotta. Siinä löytää jänniä kohtia itsestään. Ahaa, hermostun tuollaisesta. Omia kipupisteitä löytää arjen väännöissä. Mutta olen ylpeä itsestäni faijana. Olen lempeä ja hellä mies, ja on ihanaa, että on omia poikia, joihin sitä voi kohdistaa, Brädi kertoi.
Brädin tunnetuimpia kappaleita ovat muun muassa Lämpöö ja Hätähuuto. Hänet tunnetaan soolomateriaalinsa lisäksi myös rap-yhtye Herrasmiesliigasta, jossa ovat olleet mukana myös sittemmin uransa lopettanut Cheek, eli Jare Tiihonen, ja TS, eli Tomi Sipikari.
Katso videolta, miten koronapandemian jäljet näkyvät edelleen Brädin keikkakalenterissa.
Alta voit katsoa Brädin haastattelun kokonaisuudessaan.
Uusimmat
-
00:01
Mielipuolista: Real Madrid iski viime minuuteilla takaa finaaliin – alla dramaattinen videotuomio
-
23:23
Iranilainen Kultaisen karhun voittaja vankilaan – perusteena "salaliitto valtion turvallisuutta vastaan"
-
22:58
Raju hyökkäys elokuvateatterissa – nyrkkeilijä pieksi katsojan silmittömällä tavalla
-
22:53
MTV Uutiset Saksassa: Yksi Stubbin vierailun Suomi-teema upposi isäntiin kuin kuuma veitsi voihin
-
22:53
Hämmentävä episodi kesken huippuvaarallisen tilanteen Mestarien liigan suurottelussa – "Ei voi mennä läpi"
-
22:34
Suutelukohussa ryvettynyt jalkapallopomo joutuu oikeuden eteen
-
22:32
Piikittelyä Mestarien liiga -jättien välillä – katso, kuka legenda bongattiin Madridin katsomosta
-
22:16
Moni Malmön juutalainen on jättänyt kaupungin suurmielenosoitusten ajaksi: "Tunnelma saattaa muuttua aggressiiviseksi"
-
22:01
Irlannin viisuedustaja yritti sisällyttää Palestiinaa tukevan kannanoton lavameikkiinsä – EBU vihelsi pelin poikki
-
21:59
Aada uskoo tulleensa huumatuksi: "Tuntui, että mä kuolen" – näin THL:n ylilääkäri parantaisi testausta
-
21:59
Britannia karkotti Venäjän puolustusasiamiehen – Zaharovalta tyly vastaus
-
21:47
Finnairin lentokone evakuoitiin Helsinki-Vantaalla – kyydissä ollut ministeri Henriksson kehui henkilökunnan toimintaa
-
21:32
Kova vahvistus: NHL-supertähti tulee MM-kisoihin
-
21:29
Shokkitulos: neljännen sarjatason joukkue pudotti helsinkiläisen liigaseuran – "Katastrofi tästä tuli"
-
21:20
Viron puolustusministeri MTV:lle: Tätä Venäjän sabotaasista voidaan odottaa
-
21:19
Dorothea Wierer pohti, jatkaako uraansa – nyt se selvisi
-
21:08
Euroviisujen väliaikanumerossa piikitellään Suomelle – lavalle marssitetaan myös muumit
-
20:58
Leikkisän modernit mökit – tässä on kymmenes Suomen kaunein koti: Kesämökit -finalisti
-
20:50
Kalle Rovanperältä suora vastalause MM-rallin uudistuksesta ja "säälipisteistä" – ennakoi uhkakuvan toteutuvan: "Ihan helposti voi tulla sekin"
-
20:46
Omakotiliitto: Sähkön siirtomaksussa huimia eroja – nämä ovat nyt kalleimmat ja halvimmat yhtiöt
-
Lataa lisää