Räppäritähti Cardi B:n tytär täytti 5 vuotta.
Räppäri Cardi B:n tytär Kulture täytti 10. heinäkuuta 5 vuotta. Syntymäpäivälahjaksi pienokainen sai vaaleanpunaisen Hermès-merkin Birkin-laukun. Hello-lehti kertoo laukulla olevan arvoa 20 000 dollaria.
Cardi B jakoi Instagram-seuraajilleen liudan kuvia, joissa vaaleanpunaiseen asuun pukeutunut Kulture poseeraa laukun kanssa.
– Hyvää syntymäpäivää kauniille prinsessalleni. On ihanaa nähdä tyttöni kasvavan, mutta samalla se saa minut hiukan surulliseksi, ettei vauvani ole enää pieni vauva, hän kirjoittaa.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
Viime vuonna Kulturen 4-vuotissyntymäpäivää juhlittiin merenneitoteemaisissa juhlissa. Tuolloin Kulture sai lahjaksi muun muassa vanhemmiltaan 50 000 dollaria käteistä. Cardi B on puolustanut aiemmin itseään tyttärensä pilalle hemmottelemisesta, kun osti tälle 3-vuotislahjaksi timanttikaulakorun.
Vuonna 2018 räppäri kertoi Twitterissä elävänsä omaa lapsuudenunelmaansa todeksi omien lapsiensa kautta.
– Miksi ei? Prinsessajuhlia, rajattomasti leluja, lomia ja uima-altaita. Lapseni rakastavat uima-allasta ja minä olin uima-altaassa noin 5 kertaa lapsuudessani, Cardi B kirjoitti.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Lue myös: Cardi B:n ja Penn Badgleyn yllättävä julkkiskaveruus syvenee – räppäri sai paketin Badgleyn näyttelemän Joe Goldbergin nimissä
Cardi B on naimisissa rap-artisti Offsetin, 30, kanssa, ja heillä Kulturen lisäksi myös toinen lapsi, reilun vuoden ikäinen Wave-poika. Offsetilla on aiemmista suhteistaan kolme lasta: Jordan, Kody, ja Kalea.
Lähde: Page Six