Hiphop-tähden voittokulku jatkuu – Paperi T pokkasi Teosto-palkinnon

Paperi T Emma Gaala 11.3.2016 3
Paperi T pokkasi kaksi Emma-palkintoa 11. maaliskuuta 2016. Tänään hiphop-tähti sai Teosto-palkinnon.PasiMurtoOy/All Over Press
Julkaistu 14.04.2016 19:18

MTV VIIHDE-STT

Emma-palkintoa saanut hiphop-tähti sai 20 000 euron arvoisen tunnustuksen.

Vuoden 2016 Teosto-palkinnot on jaettu. Paperi T eli Henri Pulkkinen sai 20 000 euron palkinnon albumistaan Malarian pelko (2015).

Toisen, arvoltaan samansuuruisen Teosto-palkinnon sai Antti Auvisen sävellys ja Harry Salmenniemen libretto kamarioopperassa Autuus.

Palkintoperusteiden mukaan Malarian pelko -albumista kuuluu tuomariston mukaan valtava työmäärä ja lahjakkuus. Paperi T:n lisäksi albumia olivat säveltämässä ja sovittamassa Niko Liinamaa, Miska Soini, Roope Kinnunen, Kristo Laanti, Sandra Tervonen ja Juuso Malin. Sanoitukset ovat Henri Pulkkisen käsialaa.

Auvisen sävellys puolestaan on tuomariston mukaan mestarillista jälkeä ja sitä tukevat saumattomasti Salmenniemen tekstinkappaleet.

Paperi T palkittiin ansioistaan myös maaliskuussa Emma Gaalassa. Räppäri sai sekä vuoden tulokkaan että vuoden hiphop-albumin Emma-palkinnot.

Teosto-palkinnolla palkitaan rohkeita, omaperäisiä ja innovatiivisia teoksia. Tunnuspalkinto jaettiin nyt 13. kerran.

Katso alta Paperi T:n videohaastattelu viime kesältä!

3:52img

Katso alta myös Resnais, Beefheart & Aalto -kappaleen musiikkivideo!


Tuoreimmat aiheesta

Musiikki