Ratamon pääosassa nähtävä Saara Kotkaniemi tekee näyttelijöille opasta alaston- ja seksikohtauksiin. Oppaalle on tilausta, sillä esimerkiksi teatterikorkeakoulussa ei kyseisiin tilanteisiin juuri valmenneta.
Katso yllä Ratamon pääosia näyttelevien Saara Kotkaniemen ja Samuli Vauramon haastattelu kokonaisuudessaan!
Vakoilutrilleri Ratamo alkaa tänään torstaina 6. syyskuuta C More -suoratoistopalvelussa. Jännistyssarjan pääosia esittävät Saara Kotkaniemi ja Samuli Vauramo vierailivat Huomenta Suomessa.
Kotkaniemi kertoo haastattelussa tekevänsä parhaillaan näyttelijöille opasta alaston- ja seksikohtauksiin. Opas on ollut Kotkaniemen suunnitelmissa jo parin vuoden ajan, mutta nyt hän tekee sitä Helsingin feministisen salaseuran, johon Kotkaniemi kuuluu, saaman apurahan turvin.
– Teatterikorkeakoulussa valmennetaan ylipäätään todella vähän kameratöihin (tv- ja elokuvatöihin). Se on vähän muuttunut, mutta se on silti hyvin pitkälti teatteriopetusta, Kotkaniemi kertoo.
– Kameratöihin kouluttautuminen tapahtuu työssä. Siihen asiaan haluan tehdä muutoksen.
Kotkaniemi on haastatellut opasta varten noin 60 näyttelijää ja ohjaajaa. Haastattelujen perusteella hän tekee ohjeistuksen siitä, mitä kaikkea voi ottaa alaston- ja seksikohtauksia tehdessä huomioon.
– Siitä ei tule missään nimessä mikään sääntökirja, mutta ihan vaan, että kaikkea ei tarvitse oppia kantapään kautta, Kotkaniemi kiteyttää.
– Ne ovat yksinkertaisia asioita, jotka usein liittyvät kommunikaatioon ja siihen, minkälaisia asioita näyttelijä voi pyytää tai vaatia. Esimerkiksi voi pyytää saavansa intiimisuojat sellaiseen kohtaukseen, missä pitää olla alasti.
LUE LISÄÄ:
Verta, viiltoja ja tikkejä! Näyttelijä Alina Tomnikov julkaisi rajun kuvan tv-sarjan kuvauksista
Kotkaniemi mainitsee esimerkkinä, että on olemassa esimerkiksi "tissiteippejä" ja "kalukukkaroita".
– Me Too -kampanja totta kai vauhditti suunnitelmaa oppaasta. Tällaiselle on todellakin tarvetta, Kotkaniemi sanoo.
Samuli Vauramo on näytellyt monissa alastonkohtauksissa uransa aikana.
– Jos alastonkohtaus on perusteltu tarinan kontekstissa, suostun siihen. Jos taas halutaan vain esitellä alastomuutta, se ei kiinnosta. Nykyään vaadin sopimukseen pykälän, jossa sanotaan, että alaston- ja seksikohtauksista on sovittava erikseen, tarvittaessa vielä kuvaustilanteessa, Vauramo kertoo.
---
Ratamo alkaa C Moren suoratoistopalvelussa (cmore.fi) torstaina 6. syyskuuta. Sarjasta julkaistaan yksi jakso viikossa torstaisin. Jaksoja on yhteensä kymmenen.
Ratamo esitetään myöhemmin MTV:n kanavilla. C Moren suoratoistopalvelun lisäksi Ratamo tulee näkymään 6.9. lähtien myös DNA:n sekä Elisa Viihteen C More -tilaajille. Toistaiseksi sarja ei näy muiden operaattoreiden C More -tilauksissa. Sarjaa ei nähdä C Moren maksukanavilla.
Katso Ratamon traileri alla.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.