Länsi-Uudenmaan poliisilla oli tänään takaa-ajotehtävä, joka ulottui usean kunnan alueelle.
Tilanne lähti liikkeelle rattijuopumusepäilystä.
Poliisi sai ilmoituksen mahdollisesta rattijuopumusepäilystä päivällä hieman ennen kello puolta kahtatoista.
Kun poliisi antoi kuljettajalle pysäyttämiskäskyn, tämä ei totellut käskyä, vaan pakeni paikalta.
Takaa-ajo ulottui Kirkkonummelta Espooseen ja Kauniaisiin sekä sieltä edelleen Vihdin kautta kohti Lohjaa.
Lopulta poliisi pysäytti auton Lohjalla. Poliisi otti autosta kiinni kaksi täysi-ikäistä miestä.
Kuljettaja aiheutti takaa-ajon aikana lukuisia vaaratilanteita.
Poliisin tiedossa on, että pakeneva auto osui pakomatkan aikana vähintään yhteen henkilöautoon.
Kukaan ei poliisin tämän hetkisen tiedon mukaan loukkaantunut tilanteessa.
Poliisi on aloittanut esitutkinnan, jossa selvitetään yksityiskohtaisemmin tapahtumaketjun eri vaiheita.
Rikosnimikkeenä tutkinnan alkuvaiheessa on ainakin törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen.