Rautateitä sabotoinut mies sai yli 10 vuoden tuomion Valko-Venäjällä

3:28img
Katso video: Valkovenäläisen toimittajan Hanna Liubakovan mukaan Valko-Venäjä on tempaistu mukaan Ukrainan sotaan.
Julkaistu 23.12.2022 14:36

MTV UUTISET – STT

Valko-Venäjällä maan rautateitä sabotoinut mies on tuomittu 16 vuoden vankeuteen, kertoo valkovenäläinen ihmisoikeusjärjestö Vjasna. Tuomio annettiin järjestön mukaan torstaina.

Valko-Venäjän oppositiojohtaja Svjatlana Tsihanouskaja kritisoi tuomiota Twitterissä. Hän sanoi valkovenäläisten sodan vastustamisen kuitenkin jatkuvan huolimatta siitä, että näin tekeviä uhkaavat kovat rangaistukset.

Valko-Venäjän itsevaltainen johtaja Aljaksandr Lukashenka on antanut Venäjän käyttää Valko-Venäjän maaperää Ukrainaan hyökkäämiseen.

Osa valkovenäläisistä on ryhtynyt vastarintaan vastustaakseen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan ja Lukashenkan tukea sille.

Rautateiden tuhoamisen lisäksi valkovenäläiset vapaaehtoiset ovat esimerkiksi jakaneet myös Ukrainalle tietoja venäläisten joukkojen liikkeistä.

Lue myös: Brittitiedustelu: Valko-Venäjällä merkittävä rooli Venäjän mobilisoitujen reserviläisten kouluttamisessa

Putin tapaa liittolaisensa Lukashenkan Valko-Venäjällä

Valko-Venäjän oppositiojohtaja Tsihanouskaja: Putinista yhä riippuvaisempi Lukashenka on vain pahentanut kansalaisten sortoa – joukkojen lähetys Ukrainaan olisi kuitenkin tälle liian suuri riski

Tuoreimmat aiheesta

Valko-Venäjä