Helsingissä poliisi puuttui yöllä Rautatientorilla isoon joukkotappeluun. Tappelussa toisena osapuolena oli ollut kuusi ulkomaalaistaustaista mieshenkilöä, jotka olivat käyneet kolmen ulkomaalaistaustaisen mieshenkilön kimppuun.
Poliisipartion saapuessa paikalle rautatieaseman vartijat olivat jo ottaneet kiinni yhden aggressiivisen henkilön isommasta miesjoukosta, joka oli karannut pienemmän joukon kimppuun.
Yksi hyökkäyksen kohteeksi joutuneista miehistä kertoi, että hänen paitansa revittiin tilanteessa. Lisäksi hän oli saanut lyöntejä ja potkuja selkään ja päähän. Myös toisen miehen paita oli revitty, huuleen hän oli saanut verta vuotavan haavan.
Kolmas mies kertoi, että hän oli yrittänyt puolustaa paikalla olleita tyttöjä isommalta porukalta. Tällöin hän oli saanut nyrkiniskuja huuleen ja nenään. Nenään oli aiheutunut verestävä haava.
Poliisin mukaan tytöt olivat poistuneet paikalta, eikä tapahtuman varsinainen motiivi selvinnyt tapahtumapaikalla.
Isommasta joukosta otettiin kiinni yksi mies, suurin osa muista oli poistunut paikalta. Kiinniotettu mies toimitettiin poliisin tiloihin. Miehen henkilöllisyyttä selvitetään. Asiaa tutkitaan pahoinpitelyinä.