Rautjärven joulutulipalojen motiivi on yhä mysteeri, kertoo poliisi MTV Uutisille. Poliisi on yrittänyt löytää tiedonrippusia motiivista useilta tahoilta, mutta tapahtumiin johtaneet syyt ovat edelleen puhdas arvoitus.
Rautjärven kulttuurihistoriallisesti arvokas puukirkko tuhoutui joulupäivänä sytytetyssä tulipalossa kokonaan. Poliisi epäilee kirkonpoltosta 77-vuotiasta paikkakuntalaista miestä, joka ei kuitenkaan itse ole enää valaisemassa syitä erikoiseen ratkaisuunsa.
Sytytettyään kirkon tuleen mies palasi 30 kilometrin päähän kotitilalleen, sytytti kaikki tilan hajallaankin sijainneet rakennukset palamaan ja surmasi itsensä pihapiiriin.
Yksin elänyt mies ei vaikuta jättäneen jälkeensä minkäänlaista viestiä tai selitystä tekoonsa. Tapahtumia törkeänä tuhotyönä tutkiva poliisi myöntää olevansa ymmällään.
– Tätä motiivia me olemme yrittäneet selvittää ja sitä yhä ihmettelemme, sanoo tutkinnanjohtaja Saku Tielinen Kaakkois-Suomen poliisista.
Digijäljet vähissä
Poliisin esitutkintaa vaikeuttaa se, että epäilty eli hyvin yksinäistä ja erakoitunutta elämää. Hän ei ollut juurikaan tekemisissä muiden ihmisten kanssa.
– Nykypäivänä ihmiset kantavat yleensä älylaitteita mukanaan ja niistä pystytään selvittämään henkilön liikkumista. Tässä tapauksessa tällaista tietoa ei ole saatu, Tielinen kertoo.
– Myös digijälkiä on vähänlaisesti, Tielinen sanoo viitaten esimerkiksi googlehakuihin.
Poliisi on tehnyt erilaisia tiedusteluita ja puhuttanut niitä epäillyn läheisimpiä henkilöitä, joiden kanssa tämä oli edes jonkin verran tekemisissä.
Tila, jolla mies asui, oli kuolinpesän omistama ja ollut jakamattomana 1970-luvulta saakka.
– Olemme yrittäneet selvittää, että liittyikö kaikkien omien rakennusten polttamiseen joku sellainen syy, että häntä olisi uhannut pois muuttaminen tai hän olisi ollut taloudellisissa vaikeuksissa, Tielinen kertoo.
– Mutta mitään tällaista ei ole ilmennyt.
Poliisi kahlannut sairaushistoriaa
Poliisi on käynyt läpi myös miehen sairaushistoriaa.
– Olemme yrittäneet löytää syytä tapahtumiin hänen terveydentilastaan, sekä fyysisestä että psyykkisestä, Tielinen kuvailee.
Tielinen ei yksityiselämänsuojan takia voi kertoa epäillyn terveydentilasta tämän enempää.
– Mutta mitään selittävää syytä joulupäivän tapahtumille emme ole hänen terveystiedoistakaan löytäneet.
Poliisilla on alusta saakka ollut selvä käsitys 77-vuotiaan miehen kuolinsyystä. Miehelle on normaalien käytänteiden mukaisesti tehty oikeuslääketieteellinen ruumiinavaus.
– Joskus ruumiinavauksesta saadaan sellaista tietoa, joka voi selittää henkilön käyttäytymistä. Mutta alustava kuolinsyylausunto ei tuonut mitään selitystä motiiviin, Tielinen kertoo.
Miksi epäilty poltti kirkon?
Yksityiselämänsuojan takia poliisi ei kerro epäillyn vakaumuksellisia taustoja. Esimerkiksi sitä, oliko miehellä tapana käydä kirkossa.
Näillä saattaisi olla yhteys siihen, miksi mies päätti polttaa kirkon kesken jumalanpalveluksen ja vaarantaa vakavasti 30–40 kirkkomenoihin osallistuneen ihmisen hengen.
– Joulupäivänä häntä ei ole silminnäkijöiden mukaan nähty jumalanpalveluksessa, Tielinen sanoo.
Poliisin mukaan kaikki aktiiviset tutkintatoimet kuten puhuttamiset ja telepakkokeinot jutun selvittämiseksi on nyt tehty. Vielä on kuitenkin muutama kortti vetämässä.
– Tällä hetkellä odotamme vielä muutamia lausuntoja ja vastauksia tiedusteluihin. Ne liittyvät esimerkiksi rikosteknisen laboratorion teknistä tutkintaa koskeviin lausuntoihin, Tielinen kertoo.
– Myös muita tiedusteluja on vetämässä motiiviin liittyen. Jakamattomaan kuolinpesään liittyevien asiakirjojen saamisessa on tiettyjä haasteita
Motiivi voi jäädä arvoitukseksi
Tielinen ei osaa arvioida, milloin esitutkinta valmistuu.
– Riippuu paljon siitä, millä aikataululla saamme puuttuvat lausunnot. Lisäksi meidän on vielä mietittävä, mitä muuta voisimme tehdä asian selvittämiseksi, Tielinen kertoo.
– Sitten kun kaikki keinot on käytetty ja kaikki saatavissa oleva näyttö hankittu, esitutkinta lopetetaan.
Koska epäilty on kuollut, asia ei etene koskaan syyteharkintaan tai oikeuteen.
Motiivin puuttumisesta kertoi ensin Iltalehti.