Raviohjastaja koki kauhunhetkiä rekkakolarissa Ruotsissa

Jarmo Saarela
Jarmo Saarela ajaa autoa lähes 100 000 kilometriä vuodessa.MTV Ravit / Mikko Niittymäki
Julkaistu 16.02.2017 13:51

MTV SPORT - MAIJA FORS

Jarmo Saarela kertasi MTV Maxin Toto65-lähetyksessä viime sunnuntain dramaattisia tapahtumia.

Jarmo Saarela tunnetaan kovana reissumiehenä, joka käy säännöllisesti ajamassa kilpaa myös pohjoisessa - Ruotsia myöten. Sunnuntain paluumatka Uumajan raveista ei kuitenkaan sujunut ihan suunnitellusti.

- Ohitin rekkaa ja ohituskaista yhtäkkiä loppuikin. Siinä oli rekka rinnalla, kaide toisella puolella ja siitä välistä mentiin molemmat, Jarmo Saarela kertoo.

Onneakin onnettomuudessa oli, koska Saarela itse selvisi ehjin nahoin.

- Sattui hyvä tuuri kun osuttiin rekan renkaiden kohdalle. Ja kun on Volvo-auto, niin kyllähän se kestää tuollaisetkin, Saarela vinkkaa.

Sen verran kuitenkin pelti rypistyi, että MTV Sportin asiantuntija Kari Lähdekorpi studiossa meinitsee intohimoisena Volvo-fanina tunnetun Saarelan saapuneen keskiviikon raveihin Mersulla - kasvot käsillä peittäen.

Katso Jarmo Saarelan kommentit tapahturmasta ylläolevalta videolta!

Tuoreimmat aiheesta

Urheilu