Raviohjastaja Mika Forss jahtaa uransa ensimmäistä MM-mitalia

Mika Forss ohjastajien MM 8
Mika Forss on mitalijahdissa.Suomen Hippos / Ilkka Nisula
Julkaistu 17.08.2017 08:04

MTV SPORT-STT

Mika Forssin hyvä ajovire jatkui myös raviohjastajien MM-kilpailun neljäntenä päivänä Hippodrome 3R -radalla Kanadassa. Forss ajoi yhden lähtövoiton ja on edelleen kakkossijalla kokonaiskilpailussa.

Forssin voitossa oli jännitystä, kun kärryjen kanssa oli ongelmia.

- Voittajahevosen kanssa oli ylimääräistä jännitystä, kun penkki irtosi viimeisessä kaarteessa sijoiltaan. Hevonen oli todella hyvävoimainen mutta penkin kanssa piti sitten taiteilla. Onneksi ehdittiin silti voittoon, Forss nauroi.

Isäntämaan James MacDonald johtaa kokonaiskilpailua selvästi 192 pisteellä. Forssin pistemäärä on 166.

Forss on sijoittunut kahdesti MM-kisoissa neljänneksi, Ranskassa 2013 ja Australiassa 2015. Nyt mitali on lähellä. MM-turnaus päättyy perjantain ja lauantain välisenä yönä Suomen aikaa Red Shoresin radalla. Silloin ajetaan vielä neljä lähtöä.  

Tuoreimmat aiheesta

Urheilu