Raviohjastajan virhearvio osoittautui voitokkaaksi

Santtu Raitala
Santtu Raitala ohjasti Seinäjoen Toto4-kierroksen vähiten pelattua voittajaa.Suomen Hippos/Ilkka Lukka
Julkaistu 16.04.2015 23:09
Toimittajan kuva

Sonja Julkunen

@sonjajul

Seinäjoen Toto4-kierroksen toinen kohde oli kuin viestijuoksua. Lämminveristen vaiherikkaassa tasoitusajossa keulapaikka vaihtui tiuhaan, mutta viimeinen vetojuhta karkasi lopussa omille teilleen.

Kilpailun puolivälissä Santtu Raitala käänsi parijonosta hyökkäykseen ajokkinsa Madonnas Classicin. Valjakko eteni heittämällä keulahevosen rinnalle ja ohi.

Yllätyshyökkäys ja varhainen karkumatka eivät kuitenkaan kuuluneet nuoren ohjastajan alkuperäissuunnitelmaan.

– Luulin kolmannelle radalle kääntäessäni että saadaan kaverista vetoapua, mutta edellä juossut suosikkihevonen pääsikin laskeutumaan toiselle radalle, Raitala kertasi kisan kulminaatiopistettä.

– Madonnas Classicilla oli kuitenkin hyvä vauhti päällä kärkikaksikkoon nähden. Siksi tuumin että hehkutellaanpa hetki menemään, hän myhäili voittajahaastattelussa.

Avauskohteessakin riitti säpinää, mutta loppusuoralla voittoon puristi yllättäjien turpien edestä pelisuosikki Karisman Pate.

Toto4-kierroksen kolmannessa osalähdössä pieneltä tauolta palannut Kantri esitteli parhaita puoliaan. Laukkaherkkä ori ravasi pitkän kirin ja nappasi ykkösrahat neljänkymmenen metrin takamatkasta huolimatta.

Päätöskohteessa Global Ocean onnistui ulkoradan lähtöpaikastaan huolimatta. Tamma antoi muiden kiihdytellä alkumatkasta ja korjasi potin vahvalla esityksellä toista rataa pitkin.

Oikea Toto4-rivi, Seinäjoki 16.4.2015

11 Karisman Pate

12 Madonnas Classic

13 Kantri

7 Global Ocean

Voitto-osuus 761,30 euroa

MTV:n Toto4-systeemi kompastui Madonnas Classiciin, mutta Päivän Duo ja päätöskohteen Troikka toivat vihjeisiin luottaneille yhteensä lähes 160 euron palautuksen.

Tuoreimmat aiheesta

Urheilu