Ravustuskausi alkaa tänään keskipäivällä kahdeltatoista, kertovat elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset eli ely-keskukset tiedotteessaan.
Elyjen mukaan ilta ja yö ovat otollisinta aikaa ravustukseen.
Viime kesän arvioidaan olleen hyvä ravun kasvun kannalta, ja kesäkuun aikana vauhdilla lämmenneet vedet mahdollistavat ravuille aikaisen kuorenvaihdon ja ennakoivat hyviä saaliita heti kauden alussa.
Toisaalta liian lämmin vesi voi vähentää rapujen aktiivisuutta.
Suomalaisen jokiravun osuus kokonaissaaliista on vähentynyt
Suomessa saaliiksi voi saada sekä kotimaista jokirapua että pohjoisamerikkalaista alkuperää olevaa täplärapua.
Suomen vuotuinen rapusaalis oli 2010-luvulla 3–5 miljoonaa yksilöä, joista vuosikymmenen loppupuolella enää 10 prosenttia oli jokirapuja. Elyjen mukaan täplärapu levittää rapuruttoa, minkä takia sitä ei saa siirtää vesistöstä toiseen.
Myös jokirapujen istuttaminen vaatii luvan.
Jokirapusaalis painottuu Itä- ja Keski-Suomeen, kun taas täplärapuja saadaan eniten Hämeessä, Pirkanmaalla ja Varsinais-Suomessa.
Pääosan rapusaaliista saavat vapaa-ajan ravustajat, mutta täplärapukantojen vahvistuessa on kaupallisen ravustuksen osuus ollut kasvussa.
Ravustukseen tarvitaan alueen omistajan lupa
Ravustukseen tarvitaan aina vesialueen omistajan lupa ja 18–64-vuotiailla tulee lisäksi olla kalastonhoitomaksu maksettuna.
Laittomasta jokiravun pyynnistä voidaan määrätä maksettavaksi jokiravun suojeluarvo eli 50 euroa ravulta.
Ravustuskausi jatkuu lokakuun viimeiseen päivään saakka.