Espanjalaisjätti Real Madrid on tehnyt valituksen La liga -tuomarista.
Real kohtasi lauantaina vieraskentällä Osasunan. Realin brassitähti Vinicius Junior joutui ottelun aikana väitetysti rasistisen huutelun kohteeksi. Espanjalaisseura on tehnyt ottelun tuomarista valituksen, sillä se katsoo oikeudenjakajan jättäneen törkykäytöksen huomioimatta.
– Seuramme on tehnyt valituksen Espanjan jalkapalloliiton kurinpitovaliokunnalle ottelun erotuomarista Juan Martinez Munuerasta.
– Erotuomari jätti vapaaehtoisesti ja tarkoituksellisesti huomiotta toistuvasti Vinicius Junioriin kohdistuneet loukkaukset ja huutelut, vaikka pelaajamme raportoivat niistä sinnikkäästi, juuri tapahtumahetkillä, Realista lausutaan.
Seura on myös laajentanut aiempaa valitustaan, jonka se jätti jo viime perjantaina syyttäjälle. Valitus koskee viha- ja syrjintärikoksia, joissa Atletico Madridin ja FC Barcelonan fanien väitetään kohdistaneen rasistisia huutoja brassihyökkääjään.
– Real Madrid tuomitsee jälleen kerran nämä väkivaltaiset rasismiin, syrjintään ja vihaan perustuvat hyökkäykset ja vaatii, että tarvittavat toimenpiteet toteutetaan, jotta pelaajamme kärsimä väkivalta saadaan kitkettyä.
Real Madrid voitti itse ottelussa Osasunan 4–2. Vinicius Junior teki kaksi maalia.