Reilut 55 000 peruskoulun päättävää sai opiskelupaikan lukiosta tai ammatillisesta koulutuksesta

6:11img
Katso video: Helsingin yliopiston opiskelijat keskustelivat Uutisaamussa viime vuoden marraskuussa yksinäisyyden vaikutuksesta opiskelijoiden jaksamiseen.
Julkaistu 17.06.2021 20:28

MTV UUTISET – STT

Runsaat 55  000 peruskoulun päättänyttä on saanut opiskelupaikan lukiosta tai ammatillisesta koulutuksesta, kertoo Opetushallitus.

Yhteensä liki 60  000 peruskoulun päättänyttä haki opiskelupaikkaa.

Kaikkiaan perusopetuksen jälkeisiin koulutuksiin haki reilut 78  000 hakijaa, joista noin 69  500 sai opiskelupaikan. Oppilaitokset julkaisevat kevään yhteishaun tulokset torstaista alkaen.

Tänä vuonna peruskoulun päättävillä oli ensimmäistä kertaa velvollisuus hakea toisen asteen koulutukseen, nivelvaiheen koulutukseen tai muuhun oppivelvollisuuden piiriin kuuluvaan koulutukseen.

Jos oppivelvollinen jää ilman opiskelupaikkaa, opinto-ohjaajat antavat tukea koulutuspaikan löytämiseen kesän aikana. Nyt valitsematta jäänyt voi myös tulla valituksi varasijalta vielä kesän aikana.

Jos opiskelupaikkaa ei löydy kesän aikana, vastuu ohjauksesta ja valvonnasta siirtyy nuoren asuinkunnalle.

Lue myös: OKM: Korkeakoulutuksen saavutettavuudessa on vielä työnsarkaa Suomessa – Kurvinen: "ei riitä, että katsotaan vain korkeakoulutusta, koko koulutuspolkua on painotettava"

Tuoreimmat aiheesta

Opiskelu