Rekka ajautui keskikaiteelle Kuutostiellä Lappeenrannassa – tie saatetaan sulkea kokonaan hinaustöiden ajaksi

LK_rekka
Lappeenrannassa on käynyt rekkaonnettomuus, joka hidastaa liikennettä. Lehtikuva
Julkaistu 02.01.2019 16:01

MTV UUTISET – STT

Rekka-auton ulosajo haittasi liikennettä Kuutostiellä keskiviikkona.

Rekka osui keskikaiteeseen Mikkelintien rampin tuntumassa noin puoli kolmen aikaan iltapäivällä. Auton kuljettaja loukkaantui lievästi.

Liikenne lännen suuntaan sujui onnettomuuden jälkeenkin normaalisti, mutta Imatran suuntaan onnettomuuspaikan pääsi ohittamaan vain toista kaistaa pitkin, mikä ruuhkautti liikennettä jonkin verran.

Liukkaat tiet ja pöllyävä lumi olivat osallisina, kun Lappeenrannassa sattui useita muitakin onnettomuuksia. Pelastuslaitoksen mukaan ne olivat lähinnä ulosajoja, joissa ei sattunut henkilövahinkoja. 

Lue myös: Rekat kolaroivat Marttilassa: Perävaunu lähti heittelehtimään talvimyrskyssä, kuljettaja sairaalaan – "Hänellä oli lasinsiruja naamassa"

Juttua päivitetty 2.1. 19.31: Onnettomuus hidasti liikennettä.

Tuoreimmat aiheesta

Liikenneonnettomuudet