Haminassa lähellä Kotkan kuntarajaa sattui iltapäivällä raju rekkakolari. Rekka suistui vielä tuntemattomasta syystä kallioleikkaukseen Valtatie 7:lla.
Rekka oli matkalla Kotkasta Haminaan ja ajautui vastaantulevien kaistalle ennen kuin törmäsi kallioleikkaukseen.
– Oli kyllä onni matkassa, ettei sattunut tulemaan juuri silloin ketään vastaantulevien kaistalta eteen, päivystävä palomestari Simo Norema sanoo.
Pelastuslaitos avusti ensihoitoa kuljettajan irroittamisessa ajoneuvosta.
Onnettomuuden vuoksi Valtatie 7:n Haminan suuntaan menevät kaistat olivat kokonaan suljettuna Haminasta Kotkan suuntaan
Rekan kuljettaja kiidätettiin sairaalahoitoon. Muita osallisia turmassa ei ollut.