Rekka törmäsi pysähdyksissä olleen auton perään kehätiellä – kolme ihmistä loukkaantui

uutiskuvitus mtv logo kuvituskuva
Julkaistu 16.06.2018 04:59(Päivitetty 16.06.2018 05:41)

MTV UUTISET - STT

Kehä III:lla on tapahtunut rekan ja henkilöauton välinen kolari Vantaan Kuusikonmäen kohdalla, tiedottaa Itä-Uudenmaan poliisi Twitterissä.

Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen mukaan kolarin toisena osapuolena ollut henkilöauto oli pysähtyneenä kaistalle ennen onnettomuutta.

–  Yhdelle kaistalle oli pysähtynyt tai pysäköity auto, jossa oli kolme ihmistä kyydissä. Kuorma-auto tuli samaa kaistaa eikä havainnut sitä ajoissa ja törmäsi perään, kertoo päivystävä palomestari Tomi Airaksinen.

Pelastuslaitoksen tiedossa ei ollut, miksi auto oli pysähtynyt kaistalle. Henkilöautossa olleet kolme ihmistä loukkaantuivat, ja heidät toimitettiin sairaalahoitoon. Palomestarin mukaan vammat eivät vaikuttaneet vakavilta.

Onnettomuudesta oli haittaa idän suuntaiselle liikenteelle. Yksi itään vieviestä kaistoista oli suljettuna liikenteeltä useita tunteja onnettomuuden jälkeen. Kaista avattiin liikenteelle puoli kuuden aikaan aamulla.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa