Renaz Ebrahimi ei pelkää herättää yhteiskunnallista keskustelua – taustalla kytee ajatus, joka tuo mukanaan myös suuret paineet: "Pitää suoriutua moitteettomasti"

Kun Renaz Ebrahimilta, 33, kysyy, mitä kaikkea hän tekee, on lista pitkä. Toimittaja, aktivisti, juontaja, dj. Ebrahimi toteaa hymyillen, että hänen repertuaarinsa kertoo myös hänestä ihmisenä paljon. Hän haluaa tehdä erilaisia asioita eri tavoin, haastaa itseään sekä pitää elämän mielenkiintoisena.

– Riippuu myös päivästä, kun kysytään, että kuka olet ja mitä teet. Tänään on sellainen olo, että olen se tyyppi, joka tekee monia asioita ja nauttii siitä.

Kiinnostuksen kohteet ulottuvat laajalti musiikista ja kulttuurista yhteiskunnallisiin teemoihin. Saman päivän aikana Ebrahimi saattaa tehdä dj-töitä mutta lisäksi käydä luennoimassa tai pitämässä puheenvuoroja yhdenvertaisuusasioihin sekä antirasistiseen työhön liittyen.

– Teen paljon sellaisia asioita, jotka omasta mielestäni ovat yhdenvertaisuuden edistämistä, että me saamme erilaisia ääniä esille ja näkyville. Saamme oikeasti moninaistettua sen äänen, mikä kuuluu esimerkiksi mediassa tai yhteiskunnallisissa keskusteluissa.

Ebrahimi asuu Helsingissä, mutta on kotoisin Tampereelta. Hänen perheeseensä kuuluvat Ebrahimin äiti sekä pikkuveli. Perheen isä menehtyi vuonna 2013. Nykyään Suomessa asuu myös jonkin verran muita sukulaisia.

Ebrahimin perheenjäsenet ovat kurdeja ja hän on itsekin syntynyt Kurdistanin alueella Irakin ja Iranin välimaastossa. Hänen isänsä oli poliittisesti aktiivinen sekä peshmerga, eli kurdialueita puolustanut sotilas. Tämän takia Ebrahimin perhe joutui aikoinaan pakenemaan Turkkiin, josta perhe saapui kiintiöpakolaisina Suomeen. Ebrahimi oli itse tuolloin viisivuotias.

Tampereella asuessaan Ebrahimi verkostoitui jo nuorena vanhempiensa mukana kaupungin kurdiyhteisöön, jonka myötä ovet järjestömaailmaan avautuivat. Myöhemmin hän oli mukana perustamassa kurdinuorten omaa yhdistystä, joka alun alkaen oli monille harrastus. Hiljalleen mukaan tulivat esimerkiksi rasismin vastaiset viikot, rasismin ja muukalaispelon vastainen yhdistys Rasmus-verkosto, sekä erilaiset maahanmuuttajien neuvostot. Alle parikymppisenä Ebrahimi toimi jo käytännössä kokopäiväisenä vapaaehtoistyöntekijänä Tampereella.

– Sitten kun muutin Helsinkiin, niin sama täällä: koko ajan uusia tahoja ja toimintoja. Aika lailla vapaaehtoistyö oli maahanmuuttoon, monikulttuurisuuteen sekä rasismin vastaista työtä tekeviin järjestöihin liittyvää, mutta myös nuorten parissa tehtävää työtä tehtiin monissa järjestöissä, joissa olin mukana.

Aika järjestömaailmassa oli Ebrahimille tärkeää ja opettavaista. Hän kertoo oppineensa erityisesti ymmärtämään, mitkä asiat yhteiskunnassa vaativat korjaamista.

– Kuinka paljon meillä on rakenteissa esteitä monille erilaisille ryhmille, erityisesti vähemmistöille ja marginaalissa oleville ryhmille. Paljon yhteiskunnassa on syrjäytymisvaaraa esimerkiksi nuorille riippuen siitä, miten eri asiat toimivat.

Erityisesti verkostoituminen oli asia, jonka tärkeyttä Ebrahimi painottaa puhuessaan järjestötöistään. Kun Ebrahimin perhe muutti Suomeen, ei heillä ollut entuudestaan verkostoa. Ei läheisiä tai sukulaisia, jotka olisivat auttaneet ja opastaneet elämään uudessa kotimaassa.

– Varsinkin nuorelle ihmiselle se on kompastuskivi, koska meillä ei ole samalla tavalla niitä tukipilareita. Ei ole sitä sukulaista tai tuttua, joka voisi esimerkiksi auttaa löytämään ensimmäisen kesätyöpaikan tai osaisi neuvoa esimerkiksi siinä, miten koulusysteemi Suomessa toimii. Jouduin itse esimerkiksi nuorena selvittämään tosi paljon sitä, mitä lukio edes tarkoittaa. Aloin ymmärtämään vasta yläasteella, mitä vaihtoehtoja minulla oli ja mihin kannattaisi mennä, sillä eihän vanhemmillani ollut siinä vaiheessa tietotaitoa, jonka myötä he olisivat voineet tukea ja auttaa.

Radiouran alku

Urahaaveet olivat kutkutelleet Ebrahimin mielessä jo lapsuudesta lähtien: radio oli kiehtonut pitkään. Ebrahimi ei kuitenkaan aluksi kokenut sen olevan hänelle mahdollinen työ.  

– Koulussakaan ei koskaan kannustettu siihen, että olisi voinut edes ajatella harkitsevansa sitä.

Onnekas sattuma kuitenkin tarjosi yllättävän tilaisuuden, jonka kautta Ebrahimi sai jalkansa media-alan oven väliin. Hän voitti radiokanava Spin FM:n järjestämän kilpailun, jossa palkintona oli tandemhyppy laskuvarjolla.

Ennen kuin Ebrahimi oli menossa suorittamaan hyppyään, hän päätti nykäistä radiokanavan silloista toimitusjohtajaa hihasta ja kysyä tältä, kuinka kanava palkkaa radiojuontajansa.

– Hän vastasi, että ihan vaan hakemalla, joten laita vaan ansioluetteloa ja hakemusta, jonka perusteella kutsutaan haastatteluun, mikäli nähdään potentiaalia. Sitten kävin hyppäämässä ja heti sen hypyn jälkeen riensin kotiin päivittämään cv:n ja laittamaan hakemuksen. Näin pääsin sinne työharjoitteluun.

Myöhemmin, opiskellessaan kulttuurituotantoa Humakissa Ebrahimi haki ja pääsi työharjoitteluun Bassoradiolle. Sieltä radiotoimittajan uralle laitettiin isompi vaihde silmään, kun ala vei Ebrahimin mennessään.

Lopulta kulttuurituotannon opinnotkin saivat jäädä, kun jalansija radiossa alkoi vakiintumaan. Kokemus järjestöistä oli myös opettanut jo Ebrahimille paljon niitä asioita, joita koulussa käytiin läpi. Näin ollen päätös opintojen päättämisestä tuntui luontevalta ja todellinen panostus radiouraan alkoi.

– Jätin ne opinnot kesken, enkä kadu sitä yhtään.

Toiseuttaminen satuttaa

Radion musiikkitoimittajuuden mukana repertuaarin rinnalle tulivat hiljalleen myös dj-työt. Nykyään Ebrahimi toimii räppäri-dj Yeboyahin eli Rebekka Kuukan sekä dj-tanssija-vaikuttaja Sophia Wekesan kanssa osana Mellow Yellow -kollektiivia, joka järjestää varsinkin Helsingissä tunnettuja bileitä. Lisäksi kolmikolla on oma radio-ohjelmansa YleX-kanavalla.

Mellow Yellow’lla on selkeä tavoite: he haluavat järjestää bileitä, jotka ovat kaikille turvallisia tiloja.

– Osana musiikkia, bailaamista ja yhdessä olemista on myös se, että jokainen kokee olevansa tervetullut, jokaisella on mahdollisimman hyvä ja turvallinen olo, eikä minkäänlaista häirintää tai syrjintää sallita.

– Olemme tosi paljon joutuneet jumppaamaan sitä, miten käyttäydytään ja toimitaan niissä tilanteissa, kun jotain tapahtuu. Se on valitettavaa, että Suomessakin yöelämässä tapahtuu paljon häirintää ja sitä, että rikotaan toisten rajoja. On myös rasismia, homofobiaa, transfobiaa, ableismia ja fatfobiaa. Siihen haluamme puuttua.

Lue myös: Kommentti: Mistä Maustetytöt-kohussa oikein on kyse? Hehkutettu ja kriitikoiden ylistämä yhtye sivuutettiin Emma-ehdokkaiden joukosta lähes kokonaan

Sen lisäksi, että Ebrahimi ajaa työssään jatkuvasti painavia yhteiskunnallisia asioita, jakaa hän myös omia kokemuksiaan aiheisiin liittyen. Ebrahimi on joutunut itsekin kokemaan syrjintää läpi elämänsä, pienestä pitäen.

Ebrahimin mukaan rasismin ajatellaan usein näkyvän konkreettisissa teoissa: esimerkiksi siinä, että joku huutelee perään kadulla tai sanoo jotain rasistista tai syrjivää suoraan päin kasvoja. Hänelle itselleen kaikista raskain syrjinnän muoto on kuitenkin näyttäytynyt läpi elämän jatkuvana toiseuttamisena. Se tarkoittaa sitä, kun joku on aina jossain kyseenalaistamassa sitä, kuka olet tai mitä teet.

– Sitä, mistä olen oikeasti kotoisin koska näytän tältä tai koska nimeni kertoo ihmisille jotain ilman, että asiasta olisi ensin otettu itse selvää. Ihmiset tekevät oletuksia uskonnostani, siitä miten mut on kasvatettu tai miten saan mennä, elää, seurustella tai tehdä asioita.

Toiseuttamisen myötä syrjinnän kohde kokee usein olevansa eriarvoinen kuin toiset. Tämä pätee myös Ebrahimin kohdalla.

– Semmoisia pieniä asioita, joilla koko ajan muistutetaan siitä, että ethän sä voi olla yksi meistä, koska näytät tuolta, sinulla on tuollainen nimi tai tulet jostain muualta.

Asian rinnalla vaikuttaa myös Ebrahimin mukaan vahva vähemmistöstressi: jatkuva tiedostus siitä, että hän edustaa koko ajan jotain muutakin, kuin vain itseään ihmisenä. Tunne vastuusta tuo mukanaan paineita kaikkeen.

– Jos mokaan, niin se ei ole vain mun virhe, vaan sitten se on kaikkien näköisteni tai kaikkien ruskeiden ja rodullistetuksi tulevien virhe. Siinä on aina se tietynlainen painolasti sille, mitä saan sanoa, mitä voin puhua, mitä voin tehdä. Aina on se stressi siitä, että pitää suoriutua ekstrahyvin ja moitteettomasti.

Keskustelukohun hinta

Hiljattain Ebrahimi oli mukana Ylellä esitetyssä Marja Sannikan keskusteluohjelmassa, jossa oli tarkoitus keskustella rasismista, woke- sekä cancel-kulttuureista ja yhteiskunnan valtarakenteista. Ebrahimin lisäksi aiheesta oli keskustelemassa avaruustähtitieteen professori emeritus Esko Valtaoja, ja kaksikkoa ennen Sannikan kysymyksiin aiheesta oli vastannut kameroille tietokirjailija Osmo Tammisalo.

Keskustelun alkuvaiheilla Valtaoja käytti oman puheenvuoronsa aikana kahteen kertaan n-sanaa. Sanan käyttäminen sai Ebrahimin tolaltaan ja hän ilmaisi saman tien olevansa järkyttynyt tilanteesta, johon keskustelu oli edennyt.

Ohjelma sai julkaisunsa jälkeen osakseen valtavan mediahuomion sekä kirvoitti laajaa keskustelua sosiaalisessa mediassa. Ebrahimin itsensä saamat palautteet jakautuvat kahteen hyvin erilaiseen leiriin.

– Toisaalta olen saanut ihan valtavan paljon tosi positiivista palautetta, tosi kannustavaa, tosi voimaannuttavaa viestiä suorastaan, missä ihmiset jakavat omia tuntemuksiaan ja kokemuksiaan siitä, mitä he ovat oppineet ja miten tämä on ollut heille tosi silmiä avaava keskustelu. Moni on itse rohkaistunut nyt käymään niitä vaikeita ja epämukavia keskusteluja myös omassa lähipiirissään ja saanut vahvistusta myös sille, että aikoo jatkossa puhua itsekin enemmän.

Ebrahimi korostaa, että positiivista palautetta on tullut kaikista lähtökohdista ponnistavilta ihmisiltä ihonväriin, ikään sekä sukupuoleen katsomatta.

– Monien ihmisten suusta usein kuuluu, että se on tämä vanhempi, valkoinen väestö, joka ei ymmärrä. Se ei pidä paikkansa, koska olen saanut tosi paljon myös vanhemmalta väeltä pitkiä viestejä, joissa ollaan todella kannustavia ja tsemppaavia. En halua, että yleistetään sitä, että olisi vaan yksi tietty ihmisryhmä, joka ei nyt ymmärrä.

Lue myös: Ylen Marja Sannikka -ohjelman keskustelusta syntyi kohu – onko erimielisyys uhka vai mahdollisuus? 

Positiivisen palautteen rinnalla Ebrahimi on kuitenkin saanut myös paljon karuja yhteydenottoja. Asiattomissa, vihaisissa viesteissä kaikuvat erityisesti rasismi sekä misogynia. Ebrahimi kertoo, että osa viesteistä pitää sisällään uhkailuja ja väkivaltafantasioita häntä kohtaan.

Viesteissä näkyy myös Ebrahimin mukaan selkeästi se, etteivät niiden lähettäjät käsitä, että niiden vastaanottaja on myös ihminen.

– Mäkin olen jonkun tytär, jonkun sisko, jonkun ystävä, jollekin rakas. Mäkin olen ihminen täällä.

Mikäli nyt Ebrahimi voisi uudelleen valita, lähtisikö Marja Sannikan ohjelman keskusteluun mukaan, hän saattaisi valita toisin saamansa palautteen ja vihaviestien perusteella. Tilanne on kuitenkin ongelmallinen: hän haluaa tietenkin aina käyttää hyväksi saamansa tilaisuudet nostaa esille vähemmistöjen kokemat yhteiskunnan rakenteelliset ongelmat, mutta hinta, jonka siitä saa mahdollisesti itse maksaa, voi olla henkisesti todella kova.

Vielä jos keskustelulle tarjotaan alustaa, jossa luvataan, ettei tule räikeää vastakkainasettelua vaan asiallinen keskustelu, niin kynnys lähteä mukaan on matalampi.

– Se on ongelma ja ristiriitaisuus tässä, että jos me emme osallistu keskusteluun, niin sitten joku muu käy niitä meidän puolestamme, ja mitä se sitten taas aiheuttaa. Mutta jos puolestaan lähdemme keskustelemaan, niin mitä siitä voi seurata.

– Meidän pitäisi olla muka valmiita siihen, että otamme vastaan kaiken sen kuran. Meitä loukataan ja joudumme puolustelemaan omaa arvoamme ja ihmisyyttämme, omia oikeuksiamme. Meidän odotetaan pystyvän keskustelemaan neutraalisti, kun usein ne asiat kohdistuvat omaan itseen myös henkilökohtaisella tasolla.

”Koko ajan on jotain uutta opittavaa”

Ylen ohjelmakohun jälkeen päätään on nostanut myös keskustelu etuoikeuksista. Ebrahimin mukaan etuoikeuskysymykset ovat olleet esillä suomalaisessa mediassa pitkään, mutta vähemmistöjen näkökulma asiaan ymmärretään usein väärin.

– Jos mä esimerkiksi sanon, että valkoisella, keski-ikäisellä hetero-cis-sukupuolisella miehellä on eniten etuoikeuksia tässä yhteiskunnassa, se ei tarkoita, että mä vähättelisin sen tietyn ihmisen ja yksilön kokemuksia ja elämää. Se ei tarkoita, etteikö sen ihmisryhmän edustajalla olisi ollut vaikeaa, etteikö hän olisi tehnyt töitä niiden asioiden eteen, joita on saavuttanut tai ettei se ole pois niistä tietyistä asioista.

– Se ei myöskään tarkoita, etteikö samaan aikaan se ihminen olisi etuoikeutetumpi verrattuna moniin muihin ryhmiin. Jokaisella meillä on etuoikeuksia, riippuen siitä kehen meitä verrataan ja missä kontekstissa. Etuoikeuskysymyksissä ei pitäisi keskittyä siihen mitä meillä on enemmän kuin muilla, vaan siihen mitä esteitä ja haasteita me saatamme kohdata vähemmän kuin toiset.

Ebrahimi painottaa, että hänen mielestään kaikkien on tärkeää tarkastella omia etuoikeuksiaan. Ne, joilla on enemmän etuoikeuksia, ovat myös avainasemassa asioiden kehittymisen ja eteenpäin viemisen suhteen.

Asioiden sanoittaminen ja keskustelun käyminen on aina merkittävää, tavalla tai toisella. Siksi Ebrahimille itselleenkin on tärkeää uskaltaa puhua asioista, vaikka se olisi myös pelottavaa ja jännittävää.

– Me ollaan kaikki lopulta ihmisiä ja mokaaminen on hyvin inhimillistä. Asiat kehittyvät ja menevät eteenpäin, koko ajan on jotain uutta opittavaa. Tärkeintä on osata olla vastaanottavainen, kun saa palautetta niistä virheistä ja oppia pois niistä ongelmallisista asioista.

– Mulle on tosi tärkeää, että itselle on selkeää se, kun tekee jotain, niin ei riko niitä omia rajojaan ja pystyy pitämään siitä omasta arvomaailmasta kiinni. Ettei pyydä anteeksi sitä, että haluaa ajaa näitä asioita.

Ebrahimi toivoo, että pääsee vielä urallaan näyttämään entistä laajemmin oman potentiaalinsa sekä osaamisensa – tiettyjen lokeroiden ulkopuolellakin.

– Ehkä olen sitä sukupolvea, että jos televisiosta saisi jonkun slotin tehdä asiasisältöä, niin se on tietenkin tosi iso, olemassa oleva unelma.

Lisäksi Ebrahimi toivoo erityisesti sitä, että mediakenttä kasvaisi monialaisemmaksi ja suvaitsevaisemmaksi.

– Sitä, että mediassa BIPOC-ihmiset saisivat tilaa tehdä meidän näköistä, meidän kuuloista sisältöä, mutta myöskin olla ihan vaan osana mediaa, sisältöä ja tekemistä. Sitä, että me voidaan puhua asioista ilman, että aina pitää olla joku kyseenalaistaja ja vastakkainasettelua kun puhutaan tietyistä asioista ja teemoista. Saisimme tilaa tehdä ja olla.