Elokuvaohjaaja Renny Harlin toi kiinalaisen naisystävänsä Kai Huangin Suomeen toista kertaa.
Elokuvaohjaaja Renny Harlin vierailee tällä hetkellä Suomessa ensimmäistä kertaa vuoteen. Hollywood-ohjaajana 1980-luvulta lähtien toi mukanaan myös naisystävänsä, kiinalaisen Kai Huangin.
Harlin ja Huang vierailevat yhdessä toista kertaa Suomessa, mutta Huang kokee ensimmäistä kertaa koskaan suomalaisen kesän. Pariskunta on pitänyt yhtä jo muutaman vuoden ajan.
60-vuotias elokuvaohjaaja kertoo pariskunnan tavanneen toisensa ensimmäistä kertaa noin kaksi ja puoli vuotta sitten kiinalaisilla elokuvafestivaaleilla. Harlin oli tilaisuudessa puhujana, Huang kääntäjänä.
Kun Harlin ja Huang kohtasivat toisensa ensimmäistä kertaa, ei paluuta ohjaajan mukaan enää ollut.
LUE MYÖS: Renny Harlin herkistyi kyyneliin suorassa lähetyksessä muistellessaan uransa suurinta huippuhetkeä: "Tulee nytkin tippa linssiin, kun ajattelen sitä"
– Katseemme kohtasivat ja se lähti siitä sitten heti eteenpäin.
Huang on kiinalaisen kirjallisuuden maisteri, jota Harlin kuvailee hyvin koulutetuksi, sivistyneeksi sekä fiksuksi ihmiseksi.
Harlin vitsailee myös epäilleensä Huangin olevan salainen agentti, sillä tämä puhuu myös käytännössä virheetöntä englantia ilman kiinalaisen aksentin häivääkään.
– Meidän suhde on toiminut ihan kivasti. Hän rakastaa Suomea, mun suomalaisia sukulaisia ja perhettä tosi paljon, niin meistä on ihanaa tulla tänne.