Republikaanien presidenttiehdokas: Aseenkanto-oikeus estää tyrannian – linkitti holokaustiin

Ben Carson
Yhdysvaltain republikaanipuolueen presidenttiehdokkuutta tavoitteleva Ben Carson tyrmää tiukemmat aselait. AFP / Lehtikuva
Julkaistu 10.10.2015 06:26

MTV UUTISET-STT-AFP

Yhdysvaltain republikaanipuolueen presidenttiehdokkuutta tavoitteleva Ben Carson sanoo, että aseenkanto-oikeus on keino estää tyrannia.  

Carsonin mukaan tyranniaa ei pääsisi koskaan syntymään Yhdysvalloissa, koska kansa on aseistettu.  

Carson ei myöskään peru aiempia lausuntojaan, joissa hän linkitti toisiinsa aseenkanto-oikeuden ja juutalaisten kansanmurhan holokaustin.

Puheessaan CNN-kanavalla torstaina Carson antoi ymmärtää, että aseistettu väestö olisi voinut estää kuuden miljoonan juutalaisen murhan toisen maailmansodan aikana.  

– Diktaattorit takavarikoivat aina ensin kansalta aseet. Juuri niin tapahtui Saksassa 1930-luvulla, Carson täydensi perjantaina.  

Ben Carson on mielipidekyselyissä toiseksi suosituin republikaanien presidenttiehdokas. Kärkipaikkaa pitää liikemies Donald Trump, joka hänkin vastustaa jyrkästi ajatusta aselakien tiukentamisesta Yhdysvalloissa.  

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat