Retro 1987: Neuvostotankkeri toistamiseen karille Suomen vesillä

öljytuho
Öljytankkeri ankkuroituneena odottamassa tutkimuksia.MTV3
Julkaistu 07.02.2015 20:00

MTV UUTISET

Neuvostoliittolainen öljytankkeri Antonio Gramsci ajoi karille Porvoon edustalla 6. helmikuuta 1987.

Öljyn poisto osoittautui vaikeaksi, vaikka alus pääsikin itse miltei saman tien irti.

1:55img

Palopäällikkö Boris Aarnio kertoo että raivausta vaikeutti irtojää ja päivän aikana jatkuvasti muuttunut tuulensuunta.

Sukeltajien mukaan alus sai pohjaansa 3 metriä pitkän repeämän.

Mereen pääsi tuolloin 650 tonnia raskasta polttoöljyä, kyseessä oli Suomen toiseksi vakavin öljyturma.

Samainen tankkeri oli ajanut karille edellisen kerran vuonna 1979, tuolloin Ahvenanmaan edustalla. Silloin mereen pääsi 5500 tonnia raakaöljyä. 

Tämä on edelleen vakavin Suomessa tapahtunut öljyturma.

Kymmenen uutisissa ankkurina Pirkko Arstila.

Tuoreimmat aiheesta

Retro