Revontulet roihusivat Etelä-Suomea myöten – katso video väriloistosta eri puolilla maata

2:21imgKatso yön parhaat otokset tästä.
Julkaistu 27.02.2023 11:22
Toimittajan kuva
Ville Kettunen

ville.kettunen@mtv.fi

Yökukkujat saivat nauttia väriloistosta viime yönä.

Auringon pinnalla tapahtui eilen kaksi roihupurkausta, joista lähti myös koronan massapurkauksia.

Moni revontulien bongausta harrastava oli viime yönä hereillä, kun massapurkauksen maapalloon osumisen mahdollisuus ohi kohtalainen.

Meteorologi Liisa Rintaniemi sanoo, että revontulia esiintyy kesät talvet, eikä lämpötilalla ole merkitystä.

– Revontulia näkyisi meillä parhaiten kesäisin, jos ei olisi niin valoisaa, Rintaniemi avaa.

Kesäaikaan Suomen pohjoinen sijainti on kallistuneena aurinkoa kohti, joten auringon hiukkasmyrskyjen osumapinta-ala on suuri.

Valvominen kannatti, ja monet lähettivät yön aikana syntyneitä tuotoksiaan MTV Uutisille esimerkiksi Lohjalta, Maskusta, Tampereelta, Mikkelistä, Kokkolasta ja Raumalta.

Työn tuloksista voi nauttia artikkelin alussa olevan videon avulla.

4:10imgKatso myös: Alkuviikon säässä tapahtuu merkittävä muutos

Lue myös: Valtteri, 26, ja Alvari, 25, pyöräilivät 15 000 kilometriä Helsingistä Singaporeen – kun pyörä hajosi keskellä aavikkoa ja vesi loppui, oli pakko toimia

Tuoreimmat aiheesta

Revontulet