Islannin pääkaupungin lähellä on purkautunut tulivuori. Savua nousee maasta, joka näyttää olevan tulessa, kertoo Islannin yleisradioyhtiö RUV Ruotsin yleisradioyhtiön SVT:n mukaan.
Maan sisuksen sula kiviaines nousee ylös 200 metriä pitkästä halkeamasta.
RUV:n mukaan pelastuspalvelun työntekijät ovat aloittaneet alueella olevien ihmisten evakuoinnin. Ihmisiä on kehotettu pysymään etäällä tulivuoresta.
Toistaiseksi tulivuorenpurkaus ei ole aiheuttanut haittaa lentoliikenteelle.
Jo aiemmin viranomaiset olivat varoittaneet purkauksen mahdollisuudesta, koska Reykjavikin ympäristössä oli viikon aikana rekisteröity tuhansia maanjäristyksiä.