Porin Jazzeilla tänä iltana esiintyvä latinotähti pysähtyi forssalaisella huoltoasemalla matkallaan Helsingistä Poriin.
Moni Autokeidas-huoltamon tankkaaja hieraisi silmiään perjantai-iltapäivänä, kun asemalla vastaan käveli maailmanluokan tähti. Ricky Martin pysähtyi seurueensa kanssa 2-tiellä olevalle huoltoasemalle matkallaan Poriin.
Joulukuussa 40 vuotta täyttävä Ricky Martin esiintyy tänä iltana Porin Jazzeilla perjantain pääesiintyjänä. Ricky Martin on myynyt uransa aikana kymmeniä miljoonia albumeita. Suosittu laulaja on kertonut julkisesti olevansa homoseksuaali ja saaneensa pienet kaksoset sijaissynnyttäjän avulla vuonna 2008.
Pori Jazz kerää vuosittain kymmeniä tuhansia musiikinystäviä yhteen. Tänä vuonna Jazzeilla on esiintyy Ricky Martinin lisäksi muun muassa Elton John ja Tom Jones.
(MTV4)