Rihanna muistelee ikonista gaala-asuaan – tunsi olonsa pelleksi

1:19img
Rihanna on laajentanut myös muotimaailmaan.
Julkaistu 31.07.2020 21:15
Toimittajan kuva
Silja Välske

silja.valske@mtv.fi

Rihanna muistelee jännittäneensä Met-gaalaan menoa. 

Muusikkona mainetta niittänyt Rihanna siirtyi muutama vuosi sitten kosmetiikkamaailmaan. Tällä hetkellä artisti markkinoi uutta Fenty-merkkinsä ihonhoitosarjaa.

Accessin haastattelussa nainen pääsi meikkien lisäksi muistelemaan ikonisia gaala-astujaan. Rihanna on tunnettu näyttävästä ja rajoja rikkovasta tyylistään. 

Yksi naisen ikonisimmista tyyleistä nähtiin vuonna 2015 Met-gaalassa. Vuosittain järjestettävässä Met-varainkeruugaalassa teemana oli China: Through the Looking Glass. Rihanna oli valinnut gaalaan ylleen kiinalaisen Guo Pein luomuksen.

30.3130166

Keltainen takki käänsi katseita punaisella matolla. 

7.07043031

Rihanna pelkäsi  menneensä överiksi. 

Accesssin haastattelussa hän kertoo jännittäneensä gaalaan menoa ja pelänneensä nousta autosta. Hän kertoo ajaneensa punaisen maton ohi ja nähneensä muiden asut. 

– Ajattelin, että "voi ei, olen klovni, ihmiset nauravat minulle. Tämä on liikaa", hän muistelee. 

– Kiersin kolme kertaa. En edes vitsaile. Lopulta ajattelin, että ihan sama, mennään.

Tuoreimmat aiheesta

Rihanna