Riikka Purran yleisötilaisuudet peruttu – avaa syytä lyhytsanaisesti: "Turvallisuuteen liittyvä"

Perussuomalaisten puheenjohtajan, valtiovarainministeri Riikka Purran tämän päivän yleisötilaisuudet on peruttu. Puolue kertoo asiasta viestipalvelu X:ssä.

Purran oli määrä pitää tänään kaksi yleisötilaisuutta Varsinais-Suomessa. Ensimmäisen tilaisuuden piti alkaa Salossa kello kahdelta iltapäivällä ja toisen Turussa kello kolmen jälkeen. Puolueen julkaisemassa viestissä ei kerrota, miksi tilaisuudet on peruttu.

Purra kuitenkin kommentoi lauantaina aamupäivällä tiiviissä tekstiviestissään MTV:lle syytä peruuntumisien takana.

– Turvallisuuteen liittyvä kokonaisarvio, valtiovarainministeri kertoo lyhytsanaisesti.

Eilen illalla eri medioissa kerrottiin, että perussuomalaisten kansanedustaja Timo Vornanen on pidätetty perjantain vastaisena yönä. Mediatietojen mukaan poliisi epäilee häntä ammuskelusta Helsingin yössä.

MTV Uutisten tietojen mukaan pääministeri Petteri Orpoa on informoitu perussuomalaisten kansanedustajan osallisuudesta tapaukseen.

Purra kommentoi MTV:lle Vornasen tapausta

Eilen perjantaina Purra kommentoi STT:lle olevansa järkyttynyt Vornasen rikosepäilyistä. Purra kertoi saaneensa tapauksesta ensitietoja poliisilta.

Purra kertoi, ettei hän ole ollut yhteydessä Vornaseen itseensä, vaan hän oli saanut tietonsa poliisilta.

– Olen tietenkin luonnollisesti hyvin järkyttynyt tästä tilanteesta, joka on aivan poikkeuksellinen. Odotan itsekin lisätietoa.

Ryhmäjohtaja vähäsanainen

MTV Uutiset tavoitti perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelän, joka ei halunnut kommentoida Vornasen tapausta aiempaa somepäivitystään enempää.

– Olen Twitterissä jo lausunnon antanut ja enempää en lähde kommentoimaan asiaa, joka on viranomaistutkinnassa, Mäkelä tyytyi toteamaan MTV Uutisille.

Mäkelä kommentoi asiaa viestipalvelu X:ssä varhain tänään aamulla palattuaan Suomeen virkamatkalta.

Mäkelä ei myöskään avannut MTV:lle, että milloin ja mitä kautta hän kuuli tapauksesta.

– En lähde ottamaan kantaa siihen.

Pidätetyllä Vornasella olisi ollut yleisötilaisuus

Kansanedustaja Timo Vornasen oli määrä tavata ihmisiä tänään Joensuun Satamamarkkinoilla. Tilaisuutta on mainostettu ainakin paikallislehdessä. Tiedotteessa Vornanen toivottaa ihmisiä tervetulleeksi "juttelemaan sinulle tärkeistä asioista". 

Asia käy ilmi viestipalvelu X:ssä julkaistusta kuvasta. Vornanen on kuitenkin pidätettynä, eikä näin ollen pääse paikalle.

Lue tästä, mistä Vornasen tapauksessa on kyse ja tapauksen tuoreimmat tiedot.

Päivitetty 27.4.2024 kello 9.33: Lisätty tieto siitä, että Orpoa on tiedotettu tapauksesta.

Päivitetty 27.4.2024 kello 9.52: Lisätty tiedot Vornasen yleisötilaisuudesta Joensuussa.

Juttuun päivitetty kello 10.20 ryhmäjohtaja Jani Mäkelän kommentit MTV Uutisille. 

Päivitetty 27.4.2024 kello 11.09: Lisätty Riikka Purran kommentti yleisötilaisuuksien peruuntumisien syystä.

Lue myös:

    Uusimmat