Hannu Karpo ja Riitta Väisänen palkittiin elämäntyöstään Kultaisella Venlalla.
Riitta Väisänen hauskuutti yleisöä ikimuistoisella gaalapuheella. Hän aloitti kertomalla yleisölle, että hän oli kirjoittanut valmiiksi puheen, mutta sekoittanut laput laukussa.
Väisänen kaivoi taskustaan paperin, jossa ei kuitenkaan ollut palkintopuhetta.
– Tää olikin mun sairaalan valohoitolista, Väisänen hauskuutti.
Kymppitonnia vuosia luotsannut Väisänen muisti kiitospuheessaan myös Pertti ”Spede” Pasasta.
– Kiitos Spedelle tuonne ylös, Väisänen sanoi selvästi liikuttuen.
Puhe alkoi saamaan koomisia piirteitä, kun Väisänen jutteli yleisölle tuttavallisesti yli aikarajojen. Yleisö nauroi kuitenkin vuolaasti Väisäsen tarinoille, eikä nainen lopettanut puhettaan, vaikka taustamusiikit alkoivat jo soida.
Puheensa lopuksi hän ohjasi vuoron Hannu Karpolle.
– Mulle jäi viisi sekuntia, Karpo totesi puheensa alussa yleisön naurujen saattelemana.
Katso Väisäsen ja Karpon ikimuistoinen gaalapuhe kokonaisuudessaan videolta!