Espoon Kilossa sattui maanantain ja tiistain välisenä yönä elokuvista muistuttava ryöstö, kun vanhaan riihirakennukseen rakennettuun ratsastusvälineliikkeeseen murtauduttiin kattoon sahatun reiän kautta.
Rosvot vaikuttivat myös nirsoilta vietävän materiaalin osalta, sillä niille kelpasivat lähinnä Canada Goose -merkkiset takit, joita pitkäkyntien mukaan tarttui reilulla 30 000 eurolla. Myös muita arvomerkin tuotteita tarttui vorojen matkaan, kuten hanskoja ja huiveja.
– Tiesivät mitä tulivat hakemaan. Muuhun ei oltu koskettu. Veivät kaikki takit joita saatavilla oli, kertoo Hipposport-kaupan omistaja Virve Ruutu-Martikainen kertoo.
Vorot osasivat lähestyä noin 130 vuotta vanhaa riiheä sellaisesta suunnasta, jonne eivät liikennetunnistimet tai valvontakamerat kattaneet. Varkaat sahasivat rakennuksen puukattoon reiän ja sitä kautta pääsivät sisälle kauppaan valvonnan huomaamatta.
– Ammattimaisesti olivat tehneet, Ruutu-Martikainen harmittelee.
Museoviraston luvalla kunnostetun rakennuksen turmelemisen lisäksi katon läpi tulleet lämpöeristevillat sotkivat myyntiartikkeleita, ja osa tuotteista repeytyi varkaiden tullessa liikkeen hyllyjen läpi. Korjattavaa ja muita vastaavia kuluja Ruutu-Martikainen arvioi syntyneen yli 10 000 euroa.
Ruutu-Martikainen oli itse edellisenä iltana palannut matkalta Euroopasta, joten hävityksen kauhistusta päätyi todistamaan ensimmäisenä liikkeessä työskentelevä assistentti. Tämä aluksi ihmetteli missä kaikki takit ovat, kunnes näki rikkinäiset hyllyt ja katossa ammottavan reiän.
Ruutu-Martikaiselle on jäänyt käsitys, että tekijät olivat selkeästi ammattilaisia, jotka saattavat iskeä muuallakin. Hän ymmärsi paikalla olleilta tutkijoilta, että nykyään ammattirikolliset harvoin jättävät jälkiä itsestään.
Vihjeitä takeista on tullut runsaasti, mutta tiettävästi vielä ei ole tärpännyt. Nyt turvatoimet hiotaan entistä tarkemmiksi.
– Securitas asensi lisää kameroita ja tunnistimia, Ruutu-Martikainen kertoo.
Tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Max Bock kertoo, että poliisi tutkii tapauksessa törkeää varkautta.
– Teko vaikuttaa hyvin valmistellulta, toteutetulta ja suunnitelmallisen oloiselta, hän kommentoi.
Hän toppuuttelee kuitenkin huolta siitä, että rikolliset iskisivät pian uudelleen.
– Mistään sarjasta ei ole tässä vaiheessa viitteitä, hän sanoo.