Rinteeltä sovinnon ele – Urpilainen nousee hänen paikalleen pankkivaltuustoon

Urpilainen ja Rinne
Antti Rinteen ja Jutta Urpilaisen välit eivät tiettävästi ole aivan parhaassa kunnossa.Lehtikuva
Julkaistu 25.06.2015 14:02(Päivitetty 25.06.2015 16:21)

MTV UUTISET - STT

Sosiaalidemokraattien puheenjohtaja Antti Rinne on luopumassa paikastaan eduskunnan pankkivaltuustossa.

Uudeksi valtuutetuksi aiotaan esittää kansanedustaja Jutta Urpilaista, jonka Rinne syrjäytti SDP:n puheenjohtajavaalissa vuosi sitten.

Rinne yrittää ratkaisulla liennyttää SDP:n sisäisiä riitoja, joita on käsitelty paljon myös julkisuudessa. Entinen valtiovarainministeri Urpilainen jäi esimerkiksi ilman juuri pankkivaltuustopaikkaa, jonka hän olisi halunnut.

Rinne perustelee vaihdosta halullaan keskittyä puoleensa johtamiseen. Hän toivoo, että Urpilaisen nousu pankkivaltuustoon tulkitaan myös sovinnon eleeksi. Rinne kertoo olleensa asiassa itse aloitteellinen. 

Valiokuntapaikkojen muutoksesta päättää myöhemmin eduskunta. 

Asiasta kertoi ensimmäisenä Suomen Kuvalehti.   

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa