Rio Haryanton F1-ura nousemassa pystyyn

Rio Haryanto 2016
imago/Eibner/ All Over Press
Julkaistu 05.01.2017 16:21

MTV SPORT-Reuters

F1-sarjan indonesialaiskuski Rio Haryanton toiveet paluusta moottoriurheilun kuninkuusluokkaan on kokenut takaiskun.

Haryanton viime kauden talli Manor ei ole vielä julkistanut ensi kauden kuljettajiaan, mutta Reuters-uutistoimiston saamien tietojen mukaan Haryantoa uralla eteenpäin tukenut indonesian valtionomisteinen polttoaineyhtiö Pertamina ei ole enää tänä vuonna kuljettajan taustalla.

- Olemme tukeneet maksimaalisesti Rioa ja Indonesiaa, öljy-yhtiön edustaja totesi Reutersille. 

Arvioiden mukaan Pertamina sijoitti Haryantoon viime vuonna noin viisi miljoonaa euroa. 23-vuotias Haryanto ajoi viime kaudella Manor-tallissa 12 ensimmäistä osakilpailua, mutta loppukaudeksi hän siirtyi varakuljettajaksi ranskalaisen Esteban Oconin hoitaessa kisakuskin tehtävät.

Tuoreimmat aiheesta

F1