Rivitalo tuhoutui täysin Kemissä – pelastuslaitos esti paloa leviämästä naapuriin

Lapissa Kemissä yhteensä 15 ihmistä on evakuoitu rivitalopalon vuoksi, pelastuslaitokselta kerrotaan STT:lle.

Pelastuslaitos sai hälytyksen palosta Kemin keskustan pohjoispuolella sijaitsevalle Purolankadulle ennen aamukuutta. Noin puoli seitsemän aikaan rivitalo oli ilmiliekeissä ja palosta muodostui alueelle paljon mustaa savua.

Pelastuslaitos antoi alueelle vaaratiedotteen terveydelle vaarallisen savun takia aamuseitsemän jälkeen Purolan ja Karihaan asuinalueille. Asukkaita kehotettiin pysymään sisällä ja sulkemaan ilmanvaihto siihen saakka, kunnes saavat tiedotteen vaaratilanteen päättymisestä.

Noin varttia vaille kymmenen aikaan vaaran ilmoitettiin olevan ohi, kun savunmuodostus alueella oli vähentynyt.

Ihmisille järjestetty sijaisasumista

Pelastuslaitos kertoi evakuoineensa palavan rivitalon asukkaiden lisäksi myös viereisen rivitalon asukkaat. Henkilövahingoista tai palon syttymissyystä ei aamulla vielä ollut tietoa.

Päivystävän palomestarin mukaan kyseessä on 1980-luvulla rakennettu rivitalo. Pelastuslaitoksen saapuessa rakennuksen pohjoispääty oli jo täyden palon vaiheessa. 

Syttynyt 12 asunnon rivitalo on tuhoutunut palossa täysin. Pelastuslaitoksen mukaan kohteen jälkisammutustyöt kestävät pitkälle sunnuntaipäivään.

Lapin sosiaalitoimi on pelastuslaitoksen mukaan järjestänyt kymmenelle ihmiselle sijaisasumisen.

Juttua ja otsikkoa päivitetty kauttaaltaan 8.9. kello 9.16: Pelastuslaitos kertoo, että taloista evakuoitiin aiemmin kerrotun yli 20 henkilön sijaan yhteensä 15 henkilöä. Lisätty myös muita tietoja palon tilanteesta ja vaarailmoituksesta.

Juttua päivitetty kello 9.59: Vaaratiedote ohi.

Juttua päivitetty kello 10.41: Rakennus tuhoutui täysin, päivitetty tietoja rakennuksen asuntojen määrästä ja henkilöiden määrästä, jotka saaneet sijaisasunnon. 

Lue myös:

    Uusimmat