Roadman-kulttuurin ihailijoita epäillään yli miljoonan euron huumelastin maahantuomisesta

Poliiseja.
Kuvituskuva.All Over Press
Julkaistu 20.12.2024 14:31

MTV UUTISET – STT

Poliisi kertoo saattaneensa syyteharkintaan rikosvyyhdin, jossa Ruotsista on hankittu noin 70 kilogramman erä amfetamiinia. Huumausaineet oli hankittu henkilöiltä, joilla on kontakteja Ruotsin järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Asiasta tiedottaa poliisi verkkosivuillaan.

Vyyhdin jäljille viranomaiset pääsivät heinäkuussa, kun Kanta-Hämeessä pysäytetystä autosta takavarikoitiin 13 kiloa amfetamiinia. Autosta takavarikoidut huumausaineet oli esitutkinnan perusteella noudettu espoolaisen kerrostaloasunnon varastosta. Huumeet olivat matkalla kohti Tampereen seutua, jossa erä oli tarkoitus levittää.

Poliisi on lisäksi pystynyt yhdistämään keväällä Itä-Suomeen hankitun viiden kilon amfetamiinierän rikoskokonaisuuteen.

Osa erästä ehdittiin levittää kuluneen vuoden aikana erilaisten viestintäsovellusten kautta. Viranomaisten mukaan katukaupassa koko erä olisi yli miljoonan euron arvoinen.

Rikoksista epäillään kuutta henkilöä, joista neljä on 20–25-vuotiaita. Tutkinnan tulosten perusteella nuoret ovat ihailleet Britanniassa syntynyttä rikollista elämäntapaa glorifioivaa roadman-kulttuuria, jonka suosio on ollut viime vuosina nousussa myös Pohjoismaissa.

Tuoreimmat aiheesta

Huumeet