Keskikenttätähdet Arjen Robben ja Wesley Sneijder iskivät maalit ja Hollanti kuittasi paikan MM-jalkapallon kahdeksan parhaan joukkoon 2-1-voitolla Slovakiasta.
Puolivälierässä oranssipaidat saavat perjantaina vastaansa joko Brasilian tai Chilen.
Reisivammasta alkulohkopelien ajan kärsinyt Robben pääsi ensimmäisen kerran avauskokoonpanoon, ja maaliin meni aikaa päälle 17 minuuttia. Sneijderin pitkä syöttö tavoitti Robbenin, joka viimeisteli tyylillä ohi slovakkivahti Jan Muchan.
- Hän on niin tärkeä pelaaja meille. Hän luo vaikeuksia vastustajille koko ajan, ja kuten näimme, tekee myös maaleja, joukkuetoveri Mark van Bommel ylisti ottelun parhaan pelaajan palkinnon pokannutta Robbenia.
Robben oli itsekin tyytyväinen päästyään pelaamaan 71 minuuttia. Hänen aiempi minuuttimääränsä turnauksessa oli jäänyt parinkymmenen minuutin kentällä käyntiin alkulohkon päätösottelussa Kamerunia vastaan.
- Oli tärkeää päästä pelaamaan kolmen viikon sivussa olon jälkeen. En ollut sataprosenttisessa iskussa, mutta tuntui hyvältä olla taas mukana, Robben totesi.
- Tämän päivän esitystä on kuitenkin parannettava, jos haluamme edetä kisoissa. On pelattava paremmin, jos kohtaa Brasilian tasoisen joukkueen, Robben jatkoi ollen ilmeisen varma maanantai-illan ottelun voittajasta.
Kavennus viimeisellä hetkellä
Hollannin voitto tuli varmalla tyylillä, mutta toki Slovakiallakin oli paikkansa. Hollantilaisvahti Maarten Stekelenburg joutui venymään Miroslav Stochin ja Robert Vittekin vetoihin, ennen kuin Sneijder pyssytti lopullisen niitin 84. minuutilla Dirk Kuytin tarjoamasta avopaikasta.
Vittek pääsi kuitenkin vielä maalin makuun, kun Stekelenburg kaatoi lisäajan viime sekunneilla Martin Jakubkon rangaistusalueella. Vittek laittoi pilkun sisään, ja nousi jakamaan MM-maalipörssin kärkipaikkaa Argentiinan Gonzalo Higuainin kanssa kisojen neljännellä ja viimeisellä osumallaan.
Slovakian kisat päättyivät, mutta tuskin maassa suuremmin murehditaan. Kisat sujuivat yli odotusten, huippuna tietysti Italian pudottaminen jatkopeleistä.
Ottelun kooste Katsomo.fissä:
Sumo video id
Hollanti löi Slovakian - katso video MTV3 Katsomosta (Tulosruutu 28.6.2010)
Jalkapallon MM-kisojen neljännesvälierät, Durban:
Hollanti - Slovakia 2-1 (1-0)
18. Arjen Robben 1-0
84. Wesley Sneijder 2-0
90+4. Robert Vittek 2-1 rp.
Yleisöä: 61 962
Erotuomari: Alberto Undiano (Espanja)
Hollanti:
1-Maarten Stekelenburg (v)
2-Gregory van der Wiel
3-John Heitinga
4-Joris Mathijsen
5-Giovanni van Bronckhorst
7-Dirk Kuyt
6-Mark van Bommel
10-Wesley Sneijder (90+2. 20-Ibrahim Afellay)
8-Nigel de Jong
11-Arjen Robben (v) (71. 17-Eljero Elia)
9-Robin van Persie (80. 21-Klaas-Jan Huntelaar)
Slovakia:
1-Jan Mucha
2-Peter Pekarik
3-Martin Skrtel (v)
16-Jan Durica
5-Radoslav Zabavnik (99. 14-Martin Jakubko)
7-Vladimir Weiss
15-Miroslav Stoch
17-Marek Hamsik (87. 10-Marek Sapara)
11-Robert Vittek
19-Juraj Kucka (v)
18-Erik Jendrisek (71. 20-Kamil Kopunek (v))
Seuraa MM-turnausta tulospalvelustamme!
(MTV3-STT-DPA)