Yhdysvaltojen Kalifornian maastopalojen aiheuttaman totaalisen tuhon keskellä on myös ilon pilkahduksia.
Ainakin 23 ihmisen kerrotaan kuolleen maastopaloissa ja kymmenien kerrotaan olevan yhä kateissa. Noin 27 000 asukkaan Paradisen kaupunki on käytännössä tuhoutunut paikallisen median mukaan kokonaan.
Paradisessa asuva Jake Olsen palasi talonsa raunioille lauantaina katsomaan tuhoja. Miehen, hänen vaimonsa ja neljän lapsen kodista on jäljellä enää kasa tuhkaa ja rauniot. Sama kohtalo kävi miehen lähisukulaisten taloille naapurissa.
Olsen ja hänen työkaverinsa kävivät läpi talon raunioita ja etsivät vaimon kadonnutta vihkisormusta. Kaikkien yllätykseksi ja iloksi sormus löytyi kuin löytyikin tuhkan seasta.
Kalifornian osavaltion pohjois- ja eteläosissa leviää kolme maastopaloa. Viranomaiset ovat määränneet noin 250 000 ihmistä poistumaan kodeistaan.